Porttikyltti ja muita #varmojamerkkejäkeväästä

Pihamme läpi vaeltaa jos jonkinlaista kulkijaa. Liian usein olen huomannut katuportin möllöttävän apposen avoinna. Mikäs sen mukavampaa pienelle villakoiralle, kun sujahtaa avoimesta portista kadulle sekoilemaan. No jotenkin kai tämän takia pidän portista enemmän suljettuna, kuin avoinna.

Pohdin tätä problematiikkaa itseasiassa jo kauan sitten, mutta tuolloin en keksinyt asialle mitään järkevää ratkaisua. Enhän voi,enkä haluakkaan olla kokoajan valvomassa näitä kulkijoita.

Sama suljetun portin toive näyttää olevan myös monilla muilla asuinalueeni pihoilla. Olen nähnyt kaikenkarvaisia kehotuksia "ettetkö te tajua sulkea porttia"-tyyppisistä ratkaisuista. Itselleni nyt kuitenkin toimivat usein paremmin jotenkin positiiviskannusteisemmat kehotukset ja juuri sen takia en tällä kertaa liimannut porttimme pieleen sadattelua pääkallokuvien kera. Jätin asian siis hautumaan.

Asiasta kukkaruukkuun ja sen kautta takaisin aiheeseen.. 
Muistatteko pienenä niitä kirjasia joihin kaverit, tutut, vanhemmat ja tuttavat kirjoittivat runoja ja joihin liimattiin tarroja ja kiiltokuvia? 
Minullakin oli sellainen. Mustakantinen, ihan pikkuinen. 
Joitakin päiviä sitten siivotessani löysin kyseisen kirjasen kaapinperukoilta ja ryhdyin heti fiilistelemään suloisia lapsuusmuistoja. 

Selaillessani runoja löysin lorun portista. Ajattelin heti mielessäni että olisipa portti, jonne tuon voisi.... No niin niin! Sinneppä siis. Tuumasta toimeen ja askarteluhommiin. 

Kaivoin kaapista lisää romua ja löysin vanhan puukehyksen, paperia, kynän..

.. Naulan, vasaran ja lähdin matkaan.

Siellä se nyt komeilee. Mielestäni juuri haluamani, positiiviskannusteinen portinsulkupyyntö :)

Josko se nyt edes kerran saisi jonkun ajattelemaan..ehkä.

(Jos kuvista ei saa selvää, kyltissä lukee: 

" Ken edellä ravaa se portin avaa, ken jäljessä kulkee se portin sulkee. Kiitos :)" )

Sitten vielä pari muuta juttua. Muistatteko vielä kun kerroin kuormalavoista itse rakentamastamme puutarhajätekompostista? Kts Kuormalavoista puutarhakomposti

Syksyllä täytimme jälleen kompostin laitojaan myöten täyteen ja kuten kuvasta näkyy, on komposti talven aikana painunut mukavasti. Painuminen kertonee käymisprosessista ja puutarhailua varten kehittyvästä mullasta! Oijoij, kohta saadaan kuohkeaa itsetuotettua luomumultaa puutarhaistutuksille.

Terkkuja myös pihalta. Muutama pikkuinen nykerö punkee jo maasta.

Hyvää viikonloppua! Jäämme seuraaman pihassa lenteleviä variksia.

Välipalaksi minihame

Sateista sunnuntai-iltaa, 

Kukkaistutuksista välillä sisusteluun ja vanhasta uutta-juttuihin.

Huomasin eilen (vieraillessani siskollani) hänen vaatemytyssä mielenkiintoisennäköisen kankaan. Kaappasin kangaspalan välittömästi hyppysiini ja tiedustelin mistä moinen ihanuus on peräisin. Sain vastaukseksi "Ääh, se on liian iso ja vähän outo, saat sen jos haluat!" HALUAN! -hihkaisin.

Kangaspalan sijaan pyörittelinkin siis käsissäni eksoottista minihametta. Silmämääräisesti mitattuna hamonen oli itsellenikin melko, no.. väljähkö. Minä en kuitenkaan, alunperinkään tuossa väljähkössä eksoottisessa kankaanpalassa nähnyt minihametta. Minä näin sisustustyynyn.

Hamonen alkuperäisessä asennossaan.

Kun kerran olin saanut luvan anastaa vaatekappaleen itselleni, sulloin sen onnellisena laukkuuni. Kun ompelukonekin juuri tänään sopivasti palasi lainareissultaan, päätin kaivaa kassista minihamosen ja aloittaa sen tyynyksi suunnittelemisen.

Alkuperäisenä ajatuksena minulla oli ommella hamosen alareunan kiinni ja yläosaan ommella vetoketju. 

Aloitin työn suunnitelmani mukaisesti ompelemalla alaosan kiinni.

Heti ommeltuani reunan, en malttanut olla olla sullomatta hamospussukkaan tyynyä (ihan vaan mallintaakseni, kuinka se sinne tulisi asettumaan). 

Sullottuani tyynyn pussukkaan, huomasin hameessa jonkinsortin alushameen. Aikani kankaanpalaa ja alushametta pyöriteltyäni, sain alushameesta valkoiselle tyynylle suojaksi sen "lirvakkeen", joka on tyypillisesti niissä tyynyliinoissa joissa ei ole vetoketjua. 

Melko pian haihtui ajatus vetoketjun ompelemisesta ja totesin, että tyynyhän oli tuolla yhdellä suoranompeleen hurautuksella lähes valmis. Minihameen reunoista repsottivat vielä ne roikottimet, jolla sen olisi saanut henkariin roikkumaan.

Naksin "roikottimet" ja mietin voisiko niille vielä olla jotain käyttöä..

Ompelin käsin muutamalla pistolla "roikottimet" noin keskelle hamostyynyn avointaosaa ja solmin ne pieneksi rusetiksi, jotta tyyny alushameineen pysyisi paremmin kasassa.

En tiedä mikä marokkolais-itämaa-talvisistus-aikakausi minulla nyt on. Kaikki oikeastaan lähti tuosta vanhasta villamatosta ja muutama viikko sitten Kasvihuone-ilmiöstä ostamistani marokkolaishenkisistä lyhdyistä. Minihamostyyny on itseasiassa ihan kiva noiden muiden vanhempien tyynyjen seassa.

Näitä kaikenlaisia ja karvaisia vinkkejä näkee aika-ajoin eri sisustusblogeissa ja yleensä ne samaa aikaa niin inspiroivat kuin hieman jopa ärsyttävät minua. Ärsyttävät siksi, että joku on JUURI löytänyt jostain kirppikseltä jonkun mahtavan jutun ja saanut siitä aikaan jotain ihan mahtavaa. Nyt en puhu kateudesta, vaan enemmänkin siitä, että monasti juuri sen kaltaiset postaukset saavat itseni valtavasti insiroitumaan, mutta kun materiaaleja ei suoraan ole saatavilla, syntynyt inspiraatio kuivuu kasaan samantien. 

Nyt hiiteen ketutus! Niillä postauksilla on varmasti ollut oma tarkoituksensa asettaa ajatuksen siemen kytemään. Minä tuskin luovuuksissani keksin ensimmäisen kerran maailmassa tätä ideaa, mutta omassa maailmassani ensimmäisen kerran sen jalostin ja toteutin! Tämä siis olkoon vaikka se siemen itämään jollekin muulle, joka seuraavan kerran jonkun ihanan hamosen nähtyään muistaa, että ei hamosen aina tarvitse jäädä hamoseksi. Sillä voi olla myös uusi elämä.

Yksi vanhempi tyynyprokkis, josta toinen osa on edelleen tekemättä on punaiset tyynyt (kts alla). Toiseen ompelin joskus aikanaan UFF:sta löytämäni huivin ympärille ja tyynyn ilmeestä tuli heti paljon sähäkämpi. Josko jostain saisin vaikka intoa nyt tehdä vielä sen toisenkin, ennenkun on jo kevät ja kesäsisustuksen vuoro.

Jäämme karvakuonojen kanssa pitelemään sadetta ja virkkaamaan. 
Uutisissa sanottiin juuri, että Etelä-Suomeen saattaa tulla kevät viikkoja aikaisemmin. Tervetuloa, ei haittaa yhtään!

Hajamielinen amatööripuutarhurinna #varmamerkkikeväästä

#Varmamerkkikeväästä on talvihorroksesta heräilevä hajamielinen amatööripuutarhurinna, Minä. Tämä puutarhurinna on nimittäin aloittanut kevät askareensa ja istuttanut ensimmäiset ruukkusipulikukat. 

Ollakseni nyt ihan rehellinen, voitaisiin kelata aikaa hieman taaksepäin, ja muistellaan, kuinka hajamielinen puutarhuri `hoiti` sipuleitaan syystalvella. Nyt kävi nimittäin niin, että syksyllä tämä puutarhurinna unohti istuttaa sipulikukat takaisin kukkapenkkiin (perennapenkin uudelleenjärjestelyn jälkeen) ja vasta talven kynnyksellä löysi sipulinsa lähes lumettuneina makaamasta kellarin ulko-ovelta. Pienen piston sydämessaaään tuntenut hajamielinen puutarhurinna ei kuitenkaan lannistunut, vaan kiikutti sipulinsa kellarin lämpöön toipumaan..

Hieman Joulun jälkeen tämä `kellariporukka` oli yllättäen alkanut itämään (myönnettäköön, etten aluksi ollut ihan varma onko se hyvä vai huono asia). Olin ehkä hieman peloissani, että sipulini olivat suuttuneet tuosta karmaisevasta laiminlyönnistä, mutta toisaalta..toisaalta itäminen kertoi omaa tarinaansa jonkinasteisesta elinvoimasta. Tarmokkaina ja kokeilunhaluisina puutarhureina istutimme naapurinnani kanssa sipulit ruukkuihin ja päätimme jäädä odottamaan. 

Ei aikaakaan, kun itäneet sipulit alkoivat virkistyä ja kasvattaa mullasta hailakoita vaaleita varsia. Noin kuukausi sitten itäneet hailakat sipulinalut pääsivät ikkunalaudalle auringonvaloon ja piru! Itäneistä versoista on kehittynyt vihertäviä narsissin, muscarin ja tulppaanin alkuja ! Uskaltaako tätä nyt sanoa ääneen, näinköhän Pääsiäiseksi pihaa koristaa jo itsekasvatettuja kevätkasveja? :)

Seuraavaksi hajamielisessä puutarhassa on Pelargonien herättelemisen vuoro. Pelargoniat siirtyivät kylmän tullen (vielä kukkivina) kellaritiloihin, jossa talvehtivat jo toista talveaan n.10 asteen lämpötilassa. 
Pelargonia, tuo perinteinen `mummolan perenna` on ihanan kiitollinen kasvatettava. Kesällä se tuottaa koko kasvukautensa kukkia ja lehtivihreää, talvisin ne keräilevät voimiaan kellarin pimeydessä ja kevään tullen (uusissa mullissa, nyrhittynä) Pelargonia herää taas eloon. Tulen kertomaan pelargonioiden herättelystä lähiaikoina lisää.

Kuva hajamielisen puutarhurinnan puutarhasta viime kesänä.
Pelargiat taaimpana ruukuissa.

Inspiraatiohuumassaan horroksesta heräävä amatööripuutarhuri tilasi itselleen kaksi uutta kasvikirjaa: 

 

Jään sormet mullassa syyhyten ja  mielenkiinnolla odottamaan kirjojen saapumista. 
Huomasin verkkokirjakaupoissa myös muutamia muita ihania kirjoja, jotka voisivat myös olla mielenkiintoisia, mutta ehkä niitä sitten myöhemmin... Pala kerrallaan.

Puutarhailu on tavallaan aikamoista hommaa. Itse olen yleensä hyvin(kin) toiminnannainen ja mielelläni teen asiat #hetialtapois, mutta Puutarhailu on toista. Jotenkin puutarhailussa ihanaa on tietous siitä miten vähän vielä osaa, miten paljon voi vielä oppia, miten ihanista jutuista ei vielä tiedä, tai osaa edes unelmoida. Oma suhteeni puutarhailuun on vähän tietoa, enemmän kokeilunhalua ja sattumalta onnistumista. Mielestäni tärkeintä ei ole aina onnistuminen satalasissa, vaan se, että kokeilee, ottaa selvää, onnistuu, kaatuu, suunnittelee uudestaan ja oppii. 

Lisäksi puutarhailu on jotenkin melko terapeuttista. Se on tavallan vähän niinkuin toinen rakas harrastukseni juokseminen. Touhutessa ehtii ajatella, muttei oikeasti ole aikaa märehtiä. Täytyy mennä eteenpäin ja jatkaa penkin rapsuttamista. Vain tekemmällä tulee tulosta. Ja mikä parasta, panostaen kumpaan vaan, puutarhaan tai juoksemiseen, alkaa ajan mittaan myös tuloksia näkyä! ;) 

Uskallan väittää, että kasvienhoitaminen lisää onnellisuutta ja tuo valtavasti iloa elämään. Tulevalle keväälle ja kesälle on suunnitteilla jo vaikka minkämoisia kokeiluja, mutta niistä aikanaan. Onneksi aikaa on.

#Varmamerkkikeväästä

Varma merkki keväästä on iltakävelyllä sulat kadut ja lämpötila, jolloin ilman sormikkaita on liian kirpeää ja sormikkaiden kanssa hieman liian lämmin.

Nukahtanut Nokula

Nokula on nukahtanut. Nokula on nukahtanut lähes vuodeksi. 

Viimeisen vuoden aikana on tapahtunut ja sattunut paljon. Olen oppinut paljon, opetellut enemmän ja pakotettu oppimaan. Olen saanut, antanut, luopunut ja menettänyt. 

Lopulta olen kuitenkin tässä. Samalla paikalla, Helsingin puutalomaailmassa, kokemuksia rikkaampana ja ehkä askeleen jopa voimakkaampana. Uskallan väittää, meterologisin termein, että saapumassa on Kevät.

Tykkään keväästä. Tykkään auringosta, tykkään kevään tuoksuista, perennapenkkien suunnittelemisesta, taimien kasvattamisesta ja pihalla pyörimisestä. No nyt menin hieman asioiden edelle, ei pihalla nyt vielä pyöritä, mutta tahto on jo kova!

Kevät on myös tuonut mukaanaan paljon uutta inspiraatiota raskaan talven jälkeen ja näistä inspiraatioista, nimenomaan liittyen kaikenlaiseen DIY-hommailuun ajattelin tulla taas teille kertomaan.

Siihen saakka, Voikaa hyvin, Nauttikaa Auringosta ja muistakaa Hymyillä :)

Kuullaan pian!