keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Pinnatuolipariskunta

Lyhyesti tulin kertomaan tuolipariskunnasta, jotka jäivät "käteen" pienen vahingon kautta. Se muuten on totta, kaikki parhaat asiat yleensä tapahtuvat pienempien tai isompien vahinkojen kautta.

Tuolien muotokieli, pinnat ja tietynlainen suoraviivaisuus ihastuttivat minua, mutta auttamatta tuolien väri ei oikein puhutellut.

Varaston siivouksen yhteydessä pelastin turvaan tilkan valkoista öljypohjaista puolikiiltävää kalustemaalia.

Tuossa eräänä lauantai-iltana puumökin "verstaalla" hioin tuolin ensin pintapuolisin kauttaltaan jonka jälkeen pyyhin hiomapölyt ja sudin pintaan turvaan pelastetun valkoisen kalustemaalin. Maalaus tuli vielä toistaa ensimmäisen kerroksen kuivuttua, jonka jälkeen lopputulos olikin kovin mieluinen.

Nyt kaikki vanhat tuolit kellareista tuunattavaksi! Maalaaminen on kivaa, helppoa ja nopea tapa päivittää vanhoja huonekaluja mieluisammiksi.
Onneksi kohta on pitkät pyhät, vielä tilkka kalustemaalia ja lisää tuoleja tuunattavaksi :)


tiistai 26. marraskuuta 2013

Kiitollisuutta ja verkostoitumishaaveita

Mykistyneenä seuraan viime päivien kävijämääriä Nokulassa. Tuntuu ihanalta, oudolta ja ihanan oudolta että tosiaankin te luette näitä juttuja.

Toivon sydämestäni, että tavoittaisin vierailujenne kautta teitä muita intohimoisia käsityönharrastajia, joiden kanssa voisin jakaa ideoita, ajatuksia ja vinkkejä.

Jos käytät facebookia, niin löydät Nokulan myös sieltä. Nokula on suljettu ryhmä, jonne vastaanotan lämmöllä kaikki, jotka käsitöistä, näpertelystä ja tavaroiden kunnostamisesta haluavat tulla sinne turisemaan :)

Nokula-ryhmä facebookissa. Facebook ryhmän kautta saat myös aina tiedon blogissani uusista päivityksistä.

Lämpöä syksyynne, kuullaan pian!


sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Ei aikaa, eikä oikeaa paikkaa

NoKuLaAn koitti iskeä syysväsymys ja nuha, joten oli parasta ottaa päivä lepoa työstä, viltti päälle, kuppi kuumaa ja koukku käteen. 

Ei hullumpaa! Sain viimeisteltyä muutaman työn jotka olivatkin jo sitä odotelleet.

Vanha pyykkikorini oli tullut sen kuuluisan tiensä päähän. En löytänyt itseäni miellyttävää mallia kaupoista, joten sellainen piti tehdä itse.


Lauantaina sain aikaan myös tällaisen. Ohjeen soveltelin Kauhavan kangasaitta ohjeesta "Juhannusruusu"


Kopan rungon muokkailin mieluisekseni Molla Mills Virkkuri-kirjan ohjeesta "korin virkkaus". Oma kopparaiseni on reilusti suurempi kuin yksikään Virkkurin ohjeista, perusidea pysyy kuitenkin samana.
Lisään kuvan myös vähän vanhemmasta tuotannostani, wc:n matosta. Tämä suoraan myös Virkkurista

Mattoja on kiva virkata, koska ne valmistuvat joutuisasti. Ainut huono puoli kooltaan isojen töiden virkkaamisessa on, ettei niitä jaksa kantaa mukana. Olen nimittäin huomannut, että bussimatkat, kahvitauot, luennot ja palaverit sujuvat joutuisammin, kun käsillä on jotain tekemistä. 

Tässä taannoin vierailin Oulunkylän Lankamaailmassa, joka onkin todellinen käsityöharrastajan paratiisi. Matkaani tarttuivat keskikokoinen virkkuukoukku uudenlaisella hantuukilla sekä kerä puuvillalankaa.

               Tässä kuva ainakin itselleni täysin uudenlaisesta koukusta


Kotimatkalla bussipysäkille saapuessani huomasin, että bussi oli tietenkin juuri mennyt ja seuraavan saapumiseen näytti olevan vielä varttitunti. Mitenpä aikansa siis kuluttaisi..? Kaivoin innoissani kassista esiin uuden vaaleanpunaisen koukun, puuvillalankakerän ja ryhdyin virkkaamaan.

Sattuipa samaiselle pysäkille hetken päästä tulemaan kaksi n. teini-ikäistä (siis Apua! Sanon teini-ikäinen, koska en enää itse edusta tuota ikäryhmää!!) nuorta naista. Tytöt juttelivat niitä näitä, pojista pailaamiseen. Jutustellessaan siinä, toinen sattui vilkaisemaan minuun päin huomasi minut virkkaamassa pysäkin nurkassa. Samantien tyttö tökkäsi ystävätärtään hellästi kyynerpäällä kylkeen ja kuiskasi jotain. Toisenkin tytön pää kääntyi, jonka jälkeen tytöt purskahtivat revokkaan nauruun ja pudistelivat päitään yhteistuumin. 

En tiedä mille nauroivat, tai mikä minuun päin vilkaistessa niin huvitti, mutta sen tiedän, että sillä hetkellä tajusin; 
"KYLLÄ! Kyllä mä olen pitkälti kolmeakymppiä lähenevä aikuinen nainen, joka häpeilemättä virkkaa vaikka tuulessa, bussipysäkin nurkassa, ihan vaan kuluttaakseni aikaani."

Samaa aikaa kun tajusin tuon, poskiani alkoi hieman kiristää, huulteni jännittyivät ja suupieleni hinautuivat hieman ylöspäin. Silmänurkkanikin rypistyivät aavistuksen sirilleen ja takin kauluksen suojassa, syysmyrskyltä suojassa, pimeässä bussipysäkin nurkassa kuului suustani pieni onnellinen hymähdys. 

En voinut välttyä mieleni vallanneelta ajatukselta:
"Odottakaa vaan...odottakaa. Vielä tulee teidänkin aikanne. Mutta sitä ennen, ennen sitä, pitää vähän kokeilla. Kaikenlaista."

lauantai 9. marraskuuta 2013

A-Kaupan viinipullolyhty

Luin netistä viinipulloista tehdyistä lyhdyistä. 
Kynttilänvalon suurena ystävänä olen huomannut, että monien lyhtyjen ulkokäytössä on syksyisin haasteena kova tuuli ja/tai sade. 

Innostuin lukemastani ideasta kovin ja päätin heti kokeilla. Idea osottautui niin kivaksi, että ajattelin jakaa sen täällä kanssanne. 

Mitäpä siis lyhtyjen valmistamiseen tarvitset?
Hanki (Juo) viinipullo. Merkillä, laadulla, koolla tai ulkonäöllä ei ole väliä. Tärkeintä on, että pullo ulkonäöllisesti ja sisällöllisesti miellyttää sinua. 



Itse kävin vartavasten A-kaupalla tutkimassa hyllyjä, jotta löytäisin tarkoitukseen täydellisen pullon. 

Melko pian arpoessani hyllyillä luokseni saapui nuori herrasmies myyjä ja kysyi mahdanko tarvita jotain apua? 
Samantien lähti myyjälle vastakysymys;

- "Ootsä varma, että SÄ haluat auttaa? Etsin nimittäin seuraavanlaista pulloa: pullon pitää olla väriltään kaunis. Äläkä kysy mikä on kaunis väri, sen näkee kun se osuu kohdalle. Se ei saisi maksaa yli kymmentä euroa ja korkin tulisi olla tehty korkista, ei mitään metallikierrekorkkimalleja. Jos viini maistuisi hyvälle, niin se on aina Bonusta. Ja ainiin, tykkään erityisesti Ranskalaisesta." 

- "Jaa-has..". oli vastaus, jota seurasi kaino hymy. 
Siinä sitä sitten ihmeteltiin mikä Mademoiselle Jaatiselle voisi olla se The Pullo

Noo, en saanut Ranskalaista, tai sain, mutta se on toinen tarina. Matkaani tarttui metallikierrekorkillinen saksalainen Liebfraumilch, kavereiden kesken paremmin tunnetaan nimellä "Lippis". Hintakin oli kohtuullinen, juuri budjettiini asettuva 6,49€/pullo.
Sitten vaan neste pullosta parhaaksi katsomallaan tavalla ulos ja lyhdyntekohommiin. Esivalmisteluihin tarvitset ämpärin kylmää vettä, puuvillalankaa, asetoonia ja tulta. 

Kieritä pullon ympärille n. 5 kerrosta puuvillalankaa. Ota puuvillalanka pullon ympäriltä ja kasta lankamytty asetooniin. Kun mytty on täysin kostea kiedo se takaisin pullon ympärille. Nyt HUOM. kiedontakohta tulisi olla se, josta pullon haluat katkeavan. Itse nappasin pullonpohjasta n. 5cm. 

Nyt alkaa mielenkiintoinen vaihe. Pullo vaaka-asennossa kädessä, kieritetty asetoonipuuvillalanka ympärillä sytytä lanka tuleen. Kierittele pulloa vaaka-asennossa ja anna langan roihuta pullon tulevassa leikkauskohdassa. Omassa kokeilussani lanka paloi ehkä parisen minuuttia. Kun liekki alkaa sammua laske pullo kylmävesi ämpäriin ja kuinka ollakaan, pohja putoaa ämpärin pohjalle.

En meinannut uskoa tuon tepsivän, mutta omasta kokemuksestani voin kertoa, että näin se menee.

Pullon reuna jää "leikkauskohdasta" tosi teräväksi, joten reunaa kannattaa hioa hiukan hiekkapaperilla pitäen pulloa pystyssä ja kieritellä sitä varovasti hiekkapaperin päällä.

Testattu on myös se, että tuikku saa pullonkaulan kautta tarpeeksi happea elääkseen. Sitten vaan tuikku maahan ja pullo päälle. 
Ei haittaa tuulet eikä tuiverrukset ja tunnelmallinen pihalyhty on valmis!
Innoissani tein useita lyhtyjä. Yhden ympärille liimasin pitsikangasta ympärille korsteeksi :)

torstai 7. marraskuuta 2013

Virkattuja lyhtyketjuja

Aikaa on taas vierähtänyt viimeisestä bloggauksestani. Monet kerrat se on ollut ajatuksissani, mutta aina on puuttunut jotain; aikaa, ideoita, kuvia tai ihan vaan inspiraatiota. Tänään on vähän kaikkea.




Syyssateet piiskaavat kaupunkia ja pellit kolisevat kotoisasti sateen hakatessa puutalon kattoon. Luonnon talviunille siirtyminen ja ilmojen viileneminen pakottavat valmistelemaan pihaa myös talviteloille. Pelargoniat on siirretty talvehtimaan kellariin, puutarhakalusteet kannettu pois ja sipulit istutettu lehtivaippojen alle odottamaan sitten taas joskus saapuvaa kevättä. 

Kuullostaa kalmalta. 

Sitä se ei kuitenkaan ole, eikä tarvitse olla, sen päätin ja niinpä pihaa on vaan täytynyt alkaa valmistella sääolosuhteita mukaillen.  


Olen naapurinnani kanssa puuhastellut, suunnitellut, istuttanut ja ihastellut pihaamme. Itseasiassa oon huomannut, että olen saanut siitä uuden harrastuksen, "Pihalla pyörimisen". 

En muista koska olisin viettänyt näin paljon aikaa pihalla, ulkona, puuhastellessa, suunnitellessa ja ennen kaikkea toteuttaessa! 

Piha on kokenut aikamoisen muodonmuutoksen sitten kesän. Istutuksia on siirrelty, lyhtyjä hankittu ja mikä parasta lehtikomposti rakennettu! Yhteistuumin aloimme surkuttelemaan maahan putoavien lehtien kohtaloa jätelavalla. Jotenkin ajatus keväällä mahdollisesti maatuneista lehdistä alkoi houkutella enemmän, kuin se että kelpo maa-ainesta vietäisiin jätelavalla pihastamme pois. 

Nooo, tuumasta toimeen ja toimesta kuormalavojen haalimiseen. Saimme kompostiin tarvittavat neljä kuormalavaa naapurikorttelin ystävälliseltä mieheltä, joka kuuli tarpeestamme. Ei sitten muuta kun kuormalavat pihaan ja ystävällisen tee-se-itse-mies ystäväni avustuksella lavoista akkuporakoneella lehtikompostiksi. 
Siinä se nyt komeilee, meidän oma lehtikomposti!

Itseasiassa ei ole hajuakaan kuinka tuollaista tulisi hoitaa, mutta olkoon se nyt siinä pienenä kokeena. Luin netistä, ettei vaahteranlehti maadu kovin hyvin tai ainakin, että sen maatumisprosessissa saattaa mennä pitkänkin aikaa..Pihamme puuthan ovat käytännössä vain vaahteroita. Jouduttaaksemme siis maatumisprosessia lehdet on nyt aseteltu kompostiin kerroksittain, lisäten väliin risuja ja multaa. Kiirehän meillä ei ole, mitä nyt vuoronperään ollaan kuikuilemassa "JOKO siellä on jotain tapahtunut!" :D Tuloksia jäämme siis odottamaan tuonnempana..

Takaisin pihaan ja sen talviteloille valmisteluun. Ostin muutama viikko sitten nettikirpputorilta pieniä valkoisia lyhtyjä. Kaikille niille muuten, jotka eivät siis vielä käytä em. kanavia suosittelen, ettette alakaan käyttää. Niihin(kin) nimittäin jää KOUKKUUN ! Kaikki illat menee uusia tarpeita tyydyttäessä, tavaraa viedessä tai hakiessa. No ei, kirpputoreilu on kiva tapa päästä eroon joutavasta tavarasta ja näköjään myös mahtava tapa haalia uutta kamaa vanhan tilalle :) Uusi harrastus sekin?

Ostin siis viisi valkoista pientä lyhtyä. Kuistilla oli kuin tilauksesta valmiiksi nakuteltuna muutama naula, jotka ohjasivatkin olemassaolollaan lyhdyille niiden tulevan sijoituspaikan. Mitään roikottamiseen tarvittavia välineitä ei luonnollisestikaan ollut ja pelkkä langalla ripustaminen tuntui hieman köykäiseltä. 

Voi aah, nyt pääsen hehkuttamaan suurta innoittajaani, virkkauksen edelläkävijää Käpyläläistä Molla Millsiä ! Molla on ammatiltaan käsityöläinen ja julkaisi tänä vuonna lopputyönään Virkkuri-kirjan. 

Uskallan väittää, että jokaisen Tosi-Virkkaajan hyllystä tulisi löytyä kyseinen opus. Kirja tarjoilee toinen toistaan ihanampia ideoita ja ohjeita arkikäyttöön sopivista virkkuutöistä. Itse olen jo toteuttanut kirjasta useitakin ihania ohjeita. 

Kuinka ollakaan, Mollan kirjan ideat eivät pettäneet tälläkään kertaa. Pähkäillessäni lyhtyjen ripustamiseen sopivaa menetelmää, muistin ohjeen ketjujen virkkaamiseen. 
Hetki sitten vielä muuten pällistelin, kuka tarvitsee virkattuja ketjuja mihinkään?
Nyt voinen kertoa. Minä. Lyhtyjen roikottamiseen.



Kotikin valmistautuu talveen. Tarkoituksellisesti en sano jouluun, sillä en (muka) pidä joulutilpehööristä. Noin viikko sitten kodin talvisisustuksenvaihdon yhteydessä päätin kokeilla kesällä ostamiani jouluvaloja.
Kyllä, ostin jouluvalot kesällä.
Nyt ne palavat ikkunassani joka ilta, päivä ja iltapäivä. 
Arjen pientä Grumeluuria rakastavana en tietenkään voinut tyytyä tavallisiin lamppuihin, vaan jouluvalotkin pitivät olla pienoiskristallikruunuja :)

Viimeiseksi, muttei suinkaan vähäisimmäksi vaivutaan taas hetkeksi syyshorrokseen. Ystäväni Karvakuono näyttäköön mallia.



keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Nuhanenän kesämuistoja ja leikekirja inspiraatioita

On ehtinyt jo syksy saapua kaupunkiin viimeisen bloggaukseni jälkeen. Syksy on toisaalta ihanaa aikaa. Se ikäänkuin pakottaa kaivamaan kaapinpohjalle haudatut tuikut ja suitsukkeet esiin. Luvan kanssa saa käpertyä viltin sisään ja nauttia kupin kumaa tunnelmoiden syyssadetta ja ihaillen ikkunasta puita, jotka tarjoilevat toinen toistaan upeampia väriloistoja.
Itse olen tehnyt edellä mainittua viimeiset kolme päivää, mutta en pelkästään fiilistelyn ilosta, vaan myös ankarasta syysflunssasta :( Ainakin on ollut aikaa virkata! :)

Ennenkun palaan virkkauksen ihmeelliseen maailmaan ajattelin muistella hieman kesää ja muutamia projekteja, joita kesälomallani sain aikaan.

Suurimman osan ideoistani revin, siis kirjaimellisesti Revin sisustuslehdistä. Voisin jopa väittää niiden olevan suuri inspiraationi lähde ja kimmoke milloin mihinkin projektiin. 
Tuota repimistä olen harrastanut jo vuosia ja ensimmäisimmät dokumentit siitä ovat jo yli 15-vuoden takaa.


Sisustuslehtien artikkeleissa kodit ovat aina herkullisia, siistejä ja jokainen yksityiskohta tarkkaan loppuun saakka mietittyjä. Ei kenenkään koti ole sellainen, minun ainakaan, mutta noista ideoista voi kuitenkin ripauksia itselleen ammentaa.


Parhaista kuvista olen koonnut lehtileikekirjoja, joissa parasta on se, että jokaisessa kirjan kuvassa on jotain mistä itse pidän, tai joka minua itseäni miellyttää.

Aikanaan näin artikkelin helsingissä sijaitsevasta puutalosta. Olen lapsuudessani viettänyt vuosia asuen puutalossa ja kaipuu puutaloelämään syttyi välittömästi. Revin tuolloin artikkelin talteen ja liimasin sen sisustuskirjaani ikäänkuin pienenä toiveena siitä, että jonain päivänä palaan tuohon artikkelissa kuvattuun puutalomaailmaan.




Joskus nämä pienet hiljaiset toiveet kuullaan tai kuunnellaan ja asiat alkavat loksahdella paikalleen. Näin uskon, näin on uskottava nimittäin tänä päivänä asun siellä, mikä vielä tuon artikkelin sisustuskirjaan liimaamisen aikoihin oli vain hiljainen unelma.

No jaa, sainhan tuon kuullostamaan yltiöromanttiselta.. Sitä se ei todellisuudessa ollut, eikä aina ole. Matka kohti unelmaa oli osin työläs, kuluttava, hieman epätoivoinenkin, mutta mahdollinen. Myöskään elämä puutalossa ei aina ole niin yksoikoista, mutta uskallan kuitenkin väittää sen kaikkine mausteineen tarjoavan ainakin itselleni jotain niin ainutlaatuista, ettei siitä hevillä luovu. 

Puutalofiilistelystä takaisin sisustusleikekirjaan ja sen aikaan saamiin innostuksiin. 
Joitakin aikoja sitten sain äidiltäni vanhan naulakon, jonka muistan jo Puu-Käpylän lapsuudenkodistani eteisennaulakkona. Naulakko ei sittemmin ole löytänyt paikkaansa kuin kellareista täyttämästä nurkkia ja äitini muuttaessa alkuvuonna naulakolle oli keksittävä sen tuleva lopullinen kohtalo. Niinpä, kuinka ollakkaan, naulakko päätyi minulle. Naulakon väri ei millään tavalla puhutellut oman kotini värimaailmaa ja pitkään se seisoikin eteisessä etsien paikkaansa. Kesälomilla kuitenkin päätin, että joko naulakko (jonka selkäpuolelle on muuten joku joskus kirjoittanut "Sortavalan lennätin" ) lähtee takaisin kellarimaailmaan, tai sille on tehtävä jotain.

Legenda kertoo jonkun joskus tempaisseen naulakon matkaansa Sortavalan juna-aseman seinältä, jossa naulakko oli aikanaan ohikulkijoita palvellut. Lieneekö tarina totta, sitä en tiedä, mutta lieneekö Sortavalassakaan enää asemaa? 

Ja eikun hiontahommiin...


Tässä vaiheessa voin todeta, että hiontahommat olisi EHKÄ kannattanut tehdä jossain muualla kuin keittiön lattialla. En usko valehtelevani piiruakaan, jos väitän tuota hiontapölyä löytyvän edelleenkin kaappien,  lamppujen ja paikallaan seisovien sisustusesineiden päältä.  Nämä hiontahommat oikeastaan saivat ihan uskomattomat mittasuhteet, enkä usko itsestänikään löytyneen yhtään kohtaa, johon sininen hiomapöly ei olisi löytänyt. Kuinkakohan kauan niistäessänikin erite oli sinertävää ? ;) 

Noo, kaikesta opitaan tai niin ainakin kuvitellaan..

Hionnan jälkeen maalasin naulakon pariin otteeseen vesiliukoisella kalustemaalilla, joka jätti pintaan melko omatekoisen näköisen pinnan. Pieniä valumia, pieniä röpöjä, pikkaisen omatekoisennäköinen, juuri omanlainen. Sellainen mielestäni käsityön kuuluukin olla. 
Lopputulos oli itselleni kovin mieleinen ja nyt tuo "Sortavalan lennätin" komeilee vaaleassa olohuoneessani.




Käyttötarkoituksena ei todellakaan ole se, johon se on joskus tarkoitettu, mutta kuka kieltää olemasta luova ja keksimästä esineille uusia käyttötarkoituksia?
Ainakaan sen ei tarvitse enää olla kellarissa etsimässä itseään.

P.s Idean Sortavalan lennätin naulakon kunnostamiseen sain luultavimmin osin myös sisustusleikekirjastani, jossa esiteltiin tämä ihanuus <3


sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Tölkinvetimistä virkkaaminen

Minulla on suuri ilo ja inspiraatiohuuma ilmoittaa, että tänään se alkaa; tölkinklipsuista pussukan virkkaaminen!


Kiitän jo tässä vaiheessa kaikkia ansiokkaasti minulle työhön tarvittavan materiaalin kerääjiä. Kokemukseni mukaan, jostain syystä näin kesäaikaan työhön tarvittavia olut/siideritölkin klipsuja on kertynyt viikonpäivistä riippumatta oikein mukavasti!
Lisääkin otetaan vastaan, jahka joudatte taas keräilyhommiin ;)

Joka tapauksessa, kovaa hommaa jos ei muuta. Työhöni tarvittava klipsumäärä lienee 300 klipsun paikkeilla. Jotta asiat eivät olisi niin yksinkertaisia, niin klipsumallejahan on laskujeni mukaan ainakin kymmentä erilaista. Työssäni tulen käyttämään yhtä mallia kerrallaan.

Olen esikäsitellyt joitakin kymmeniä klipsuja ja hankkinut työhön tarvittavat oheismateriaalit, käsittäen siis: vasaran, pihdit, langan, virkkuukoukun (kokoa 2,5), vetoketjun ja pussukan sisävuorikankaan. 

Aluksi klipsut siis pestään tiskiaineella ja annetaan kuivua ilmavasti esim. talouspaperin päällä. Kuivat klipsut siistitään pihdeillä, ikäänkuin nitkuttaen (onko tuo sana?) turhat osat klipsusta törröttämästä.




Vasemmalla käsittelemätön klipsu ja oikealla siistitty ja vasaralla tasoitettu klipsu. 

Siistittyjä klipsuja sitten aletaan vaan ketjusilmukoilla virkkaamaan yhteen. 
Koukku viedään ensimmäisen klipsun taaimmasta aukosta sisään ja virkataan siitä klipsuun kaksi ketjusilmukkaa. Tämän jälkeen 2kjs ja uusi klipsu ensimmäisen etummaisen aukon taakse ja toistetaan 2kjs. Näyttää kutakuinkin tältä:


Tätä jatketaan, kunnes työ on halutun kokoinen. En vielä ole siellä saakka, mutta alkuun on sentään päästy :)

Nyt puuhastelemaan, anteeksi naapurit jo tässä vaiheessa jatkuvaa vasaralla nakutusta, joka syntyy klipsujen tasoittelusta!

Palaan asiaan, iloiten tai kiroten :)

lauantai 7. syyskuuta 2013

Kyllästyin kompuroimaan

Virkkaamisessa on se outo juttu, että kun siihen pääsee sisälle, niin sitä ei voi lopettaa. Kokoajan syntyy uusia tarpeita tai ideoita mitä seuraavaksi voisi tehdä. Samaa aikaa inspiraatio syö toista ja liian usein, ennenkun entinenkään työ on täysin valmis, niin mielen valtaa pakottava tarve "ihan vaan kokeilla" seuraavaa ideaa.

Tälläkin hetkellä työn alla on suorakaiteen muotoinen matto, mutta joku ihmeen voima sai mieleni harhailemaan ja miettimään jo seuraavaa projektia. 
Seuraava projekti syntyikin tällä kertaa puhtaasta tarpeesta, Työturvallisuudesta ja itseensä ärsyyntymisestä. (Kukaan muuhan keriä ei lattioille levittele...)

Ikäväkseni joudun tähän väliin toteamaan, etten tajunnut ottaa kuvaa olohuoneeni lattiasta ennen työnvalmistumista, joka tuolloin lainehti erikokoisista, erinäköisistä ja eriverran purkautuneista matonkudekeristä. 
Olen nyt lukemattomia kertoja sotkeutunut, kompuroinut tai muuten vaan tarrautunut lattialla sikinsokin makaaviin keriin ja tänään sille oli tultava loppu. Henkensä kaupalla tässä kai (vielä) sentään virkata :) 

Tuumasta toimeen ja toimesta kopperoiseksi.


Tuli tämän jämäkuteista virkatun kopperoisen lopullinen käyttötarkoitus olemaan mikä hyvänsä, niin ainakin tänä iltana tulen olemaan keräviidakolta turvassa!




torstai 5. syyskuuta 2013

Tilkkukassin uusi elämä

Sen lisäksi että rakastan itsetehtyä, näpertämistä, kunnostamista sekä itse aikaansaatua, niin olen myös kaiken ekologisuuden ja kierrättämisen suuri puolestapuhuja. Antaa vanhalle tavaralle uusi elämä kunnostamisen tai uudelleen käytönsuunnittelun kautta lämmittää aina sydäntäni valtavasti. 

Olen hiljattain hurahtanut mattojen virkkaamiseen. Työ edistyy nopeasti, eikä vaadi tekijältään kuin perusvirkkauksen silmukkojen tuntemusta, sekä hyviä hartiavoimia :) (joskus matonkude, riippuen materiaalista on nimittäin hyvinkin napakkaa.)


Aluksi en edes tiennyt millaista matonkuteen tulisi olla, mutta kuten sanotaan "työ tekijäänsä opettaa", opin itsekin nopeasti joutuisamman ja nihkeän virkattavan materiaalin eron. Itse henkilökohtaisesti pidän erityisesti trikookuteesta, josta suurinosa matoista perinteisesti virkataankin. Trikookuteissakin kuitenkin on reilusti eroja niiden joustavuudessa ja käsiteltävyydessä.

Tänään kuitenkin valmiksi muotoillut trikookuteet saivat jäädä nurkkaan ja löysin aivan uuden ulottuvuuden, uuden aluevaltauksen matonkudemateriaaliksi, nimittäin Tilkkukankaat.

Sain noin vuosi sitten äidiltäni suuren tilkkukangaskassin, jonka hän oli aikanaan perinyt isotädiltämme. Isotätimme oli intohimoinen käsityöammattilainen, jolla oli tapana säästää, säilyttää ja suojella jokainen tilkku tarkkaan sitä vaalien. Vuosien aikana niistä varmaankin sadoista, ellei tuhansista ompeleista oli kertynyt hurja määrä pienempiä ja isompia kankaanpaloja. Äitini oli joskus haaveillut tekevänsä niistä tilkkupeitton, mutta hieman epävarmana ompelijana, kenelle tahansa tilkkutäkin ompeleminen saattaa osottautua erittäinkin haastavaksi työksi. Näinpä tilkkukangaskassi sai silloin jäädä odottamaan uutta inspiraatiota.

Uusi inspiraatio nosti päätään viime talven aikoihin, jolloin äitini saama tilkkukangaskassi päätyi minun luokseni. Tilkut olivat toinen toistaan herkullisempia, mutta koska en itsekään ole koskaan ollut kovin taitava ompelija, jäivät tilkut kaapinnurkkaan odottamaan jällen kerran, tällä kertaa minun inspiroitumistani...

Tänään tuli se päivä! Se päivä, jolloin keksin miten voisin hyödyntää vuosikymmenet tarkoitustaan vailla kaapinnurkissa odottavia tilkkuja :) 


Niistä on saatava tietysti Matonkuteita! Matonkuteita! 

Vihdoin tilkkukangasparat pääsevät käyttöön ja esille. Kaikkien näiden tilkkupussissa vietettyjen vuosien jälkeen! 

Ja mikä parasta, vanhasta syntyy jälleen uutta ja isotätimme jatkaa mukanamme matkaansa hänen rakastamassaan käsitöiden ihmeellisessä ja ihanassa maailmassa <3

Koukuttava harrastus

Nyt on koittanut se päivä kun on tullut aika aloittaa ikioma sisustus, DIY- ja käsityöblogi. 

Olen vuosia seurannut (LUE: vain ihaillut) erilaisia sisustamiseen ja DIY aihepiiriin liittyviä blogeja, lehtiä ja muita julkaisuja. Toisinaan inspiroituneena, toisinaan ihallen ja joskus jopa vienoa kateutta tuntien, "osaisinpa minäkin"! 

Haaveista suunnitelmiin, suunnitelmista toiveisiin, toiveista toimintaan ja toiminnasta unelmaan. Siitä rakentukoon se mantra, jonka voimalla, ja jota kautta ammennan inspiraatiota elämääni päivä päivältä aina uudelleen ja uudelleen.


Vasta noin vajaa vuosi sitten hurahdin, ilmeisesti lopullisesti johonkin, mitä en olisi ikinä IKINÄ uskonut tekeväni; 
JÄIN KOUKKUUN <3 



Tulen blogissani esittelemään aikaansaannoksiani, (toivottavasti valmiitakin sellaisia) inspiraationlähteitäni ja muita ajatuksiani ja ideoitani käsityön ja sisustamisen ihmeellisestä maailmasta. Tämän lisäksi toiveissani olisi blogini kautta tavoittaa muita intohimoisia käsityön ja sisustamisen harrastajia, joiden kanssa voisin jakaa ajatuksia, neuvoja ja ideoita yhteisistä kiinnostuksen kohteista. 

Virkkaus, virkkaaminen, virkkuu (mikä ikinä) on KOUKUTTAVA, terapeuttinen ja palkitseva harrastus.

Nyt palaan rakkaan harrastukseni pariin ja jatkan aiheesta, pian.

p.s ja vielä yksi neuvo niille, jotka eivät vielä virkkausta harrasta. Jos sinulla ei ole aikaa muutenkaan, älä koskaan aloita virkkaamaan ;)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...