keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Nukahtanut Nokula

Nokula on nukahtanut. Nokula on nukahtanut lähes vuodeksi. 

Viimeisen vuoden aikana on tapahtunut ja sattunut paljon. Olen oppinut paljon, opetellut enemmän ja pakotettu oppimaan. Olen saanut, antanut, luopunut ja menettänyt. 

Lopulta olen kuitenkin tässä. Samalla paikalla, Helsingin puutalomaailmassa, kokemuksia rikkaampana ja ehkä askeleen jopa voimakkaampana. Uskallan väittää, meterologisin termein, että saapumassa on Kevät.







































Tykkään keväästä. Tykkään auringosta, tykkään kevään tuoksuista, perennapenkkien suunnittelemisesta, taimien kasvattamisesta ja pihalla pyörimisestä. No nyt menin hieman asioiden edelle, ei pihalla nyt vielä pyöritä, mutta tahto on jo kova!

Kevät on myös tuonut mukaanaan paljon uutta inspiraatiota raskaan talven jälkeen ja näistä inspiraatioista, nimenomaan liittyen kaikenlaiseen DIY-hommailuun ajattelin tulla taas teille kertomaan.

Siihen saakka, Voikaa hyvin, Nauttikaa Auringosta ja muistakaa Hymyillä :)

Kuullaan pian! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Otan mielelläni vastaan kommentteja tai terveisiä.
Kiitos kun vierailit NoKuLasSa. Toivottavasti palaat pian! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...