Nuhanenän kesämuistoja ja leikekirja inspiraatioita

On ehtinyt jo syksy saapua kaupunkiin viimeisen bloggaukseni jälkeen. Syksy on toisaalta ihanaa aikaa. Se ikäänkuin pakottaa kaivamaan kaapinpohjalle haudatut tuikut ja suitsukkeet esiin. Luvan kanssa saa käpertyä viltin sisään ja nauttia kupin kumaa tunnelmoiden syyssadetta ja ihaillen ikkunasta puita, jotka tarjoilevat toinen toistaan upeampia väriloistoja.

Itse olen tehnyt edellä mainittua viimeiset kolme päivää, mutta en pelkästään fiilistelyn ilosta, vaan myös ankarasta syysflunssasta :( Ainakin on ollut aikaa virkata! :)

Ennenkun palaan virkkauksen ihmeelliseen maailmaan ajattelin muistella hieman kesää ja muutamia projekteja, joita kesälomallani sain aikaan.

Suurimman osan ideoistani revin, siis kirjaimellisesti Revin sisustuslehdistä. Voisin jopa väittää niiden olevan suuri inspiraationi lähde ja kimmoke milloin mihinkin projektiin. 

Tuota repimistä olen harrastanut jo vuosia ja ensimmäisimmät dokumentit siitä ovat jo yli 15-vuoden takaa.

Sisustuslehtien artikkeleissa kodit ovat aina herkullisia, siistejä ja jokainen yksityiskohta tarkkaan loppuun saakka mietittyjä. Ei kenenkään koti ole sellainen, minun ainakaan, mutta noista ideoista voi kuitenkin ripauksia itselleen ammentaa.

Parhaista kuvista olen koonnut lehtileikekirjoja, joissa parasta on se, että jokaisessa kirjan kuvassa on jotain mistä itse pidän, tai joka minua itseäni miellyttää.

Aikanaan näin artikkelin helsingissä sijaitsevasta puutalosta. Olen lapsuudessani viettänyt vuosia asuen puutalossa ja kaipuu puutaloelämään syttyi välittömästi. Revin tuolloin artikkelin talteen ja liimasin sen sisustuskirjaani ikäänkuin pienenä toiveena siitä, että jonain päivänä palaan tuohon artikkelissa kuvattuun puutalomaailmaan.

Joskus nämä pienet hiljaiset toiveet kuullaan tai kuunnellaan ja asiat alkavat loksahdella paikalleen. Näin uskon, näin on uskottava nimittäin tänä päivänä asun siellä, mikä vielä tuon artikkelin sisustuskirjaan liimaamisen aikoihin oli vain hiljainen unelma.

No jaa, sainhan tuon kuullostamaan yltiöromanttiselta.. Sitä se ei todellisuudessa ollut, eikä aina ole. Matka kohti unelmaa oli osin työläs, kuluttava, hieman epätoivoinenkin, mutta mahdollinen. Myöskään elämä puutalossa ei aina ole niin yksoikoista, mutta uskallan kuitenkin väittää sen kaikkine mausteineen tarjoavan ainakin itselleni jotain niin ainutlaatuista, ettei siitä hevillä luovu. 

Puutalofiilistelystä takaisin sisustusleikekirjaan ja sen aikaan saamiin innostuksiin. 

Joitakin aikoja sitten sain äidiltäni vanhan naulakon, jonka muistan jo Puu-Käpylän lapsuudenkodistani eteisennaulakkona. Naulakko ei sittemmin ole löytänyt paikkaansa kuin kellareista täyttämästä nurkkia ja äitini muuttaessa alkuvuonna naulakolle oli keksittävä sen tuleva lopullinen kohtalo. Niinpä, kuinka ollakkaan, naulakko päätyi minulle. Naulakon väri ei millään tavalla puhutellut oman kotini värimaailmaa ja pitkään se seisoikin eteisessä etsien paikkaansa. Kesälomilla kuitenkin päätin, että joko naulakko (jonka selkäpuolelle on muuten joku joskus kirjoittanut "Sortavalan lennätin" ) lähtee takaisin kellarimaailmaan, tai sille on tehtävä jotain.

Legenda kertoo jonkun joskus tempaisseen naulakon matkaansa Sortavalan juna-aseman seinältä, jossa naulakko oli aikanaan ohikulkijoita palvellut. Lieneekö tarina totta, sitä en tiedä, mutta lieneekö Sortavalassakaan enää asemaa? 

Ja eikun hiontahommiin...

Tässä vaiheessa voin todeta, että hiontahommat olisi EHKÄ kannattanut tehdä jossain muualla kuin keittiön lattialla. En usko valehtelevani piiruakaan, jos väitän tuota hiontapölyä löytyvän edelleenkin kaappien,  lamppujen ja paikallaan seisovien sisustusesineiden päältä.  Nämä hiontahommat oikeastaan saivat ihan uskomattomat mittasuhteet, enkä usko itsestänikään löytyneen yhtään kohtaa, johon sininen hiomapöly ei olisi löytänyt. Kuinkakohan kauan niistäessänikin erite oli sinertävää ? ;) 

Noo, kaikesta opitaan tai niin ainakin kuvitellaan..

Hionnan jälkeen maalasin naulakon pariin otteeseen vesiliukoisella kalustemaalilla, joka jätti pintaan melko omatekoisen näköisen pinnan. Pieniä valumia, pieniä röpöjä, pikkaisen omatekoisennäköinen, juuri omanlainen. Sellainen mielestäni käsityön kuuluukin olla. 

Lopputulos oli itselleni kovin mieleinen ja nyt tuo "Sortavalan lennätin" komeilee vaaleassa olohuoneessani.

Käyttötarkoituksena ei todellakaan ole se, johon se on joskus tarkoitettu, mutta kuka kieltää olemasta luova ja keksimästä esineille uusia käyttötarkoituksia?
Ainakaan sen ei tarvitse enää olla kellarissa etsimässä itseään.

P.s Idean Sortavalan lennätin naulakon kunnostamiseen sain luultavimmin osin myös sisustusleikekirjastani, jossa esiteltiin tämä ihanuus <3

Tölkinvetimistä virkkaaminen

Minulla on suuri ilo ja inspiraatiohuuma ilmoittaa, että tänään se alkaa; tölkinklipsuista pussukan virkkaaminen!

Kiitän jo tässä vaiheessa kaikkia ansiokkaasti minulle työhön tarvittavan materiaalin kerääjiä. Kokemukseni mukaan, jostain syystä näin kesäaikaan työhön tarvittavia olut/siideritölkin klipsuja on kertynyt viikonpäivistä riippumatta oikein mukavasti!
Lisääkin otetaan vastaan, jahka joudatte taas keräilyhommiin ;)

Joka tapauksessa, kovaa hommaa jos ei muuta. Työhöni tarvittava klipsumäärä lienee 300 klipsun paikkeilla. Jotta asiat eivät olisi niin yksinkertaisia, niin klipsumallejahan on laskujeni mukaan ainakin kymmentä erilaista. Työssäni tulen käyttämään yhtä mallia kerrallaan.

Olen esikäsitellyt joitakin kymmeniä klipsuja ja hankkinut työhön tarvittavat oheismateriaalit, käsittäen siis: vasaran, pihdit, langan, virkkuukoukun (kokoa 2,5), vetoketjun ja pussukan sisävuorikankaan. 

Aluksi klipsut siis pestään tiskiaineella ja annetaan kuivua ilmavasti esim. talouspaperin päällä. Kuivat klipsut siistitään pihdeillä, ikäänkuin nitkuttaen (onko tuo sana?) turhat osat klipsusta törröttämästä.

Vasemmalla käsittelemätön klipsu ja oikealla siistitty ja vasaralla tasoitettu klipsu. 

Siistittyjä klipsuja sitten aletaan vaan ketjusilmukoilla virkkaamaan yhteen. 

Koukku viedään ensimmäisen klipsun taaimmasta aukosta sisään ja virkataan siitä klipsuun kaksi ketjusilmukkaa. Tämän jälkeen 2kjs ja uusi klipsu ensimmäisen etummaisen aukon taakse ja toistetaan 2kjs. Näyttää kutakuinkin tältä:

Tätä jatketaan, kunnes työ on halutun kokoinen. En vielä ole siellä saakka, mutta alkuun on sentään päästy :)

Nyt puuhastelemaan, anteeksi naapurit jo tässä vaiheessa jatkuvaa vasaralla nakutusta, joka syntyy klipsujen tasoittelusta!

Palaan asiaan, iloiten tai kiroten :)

Kyllästyin kompuroimaan

Virkkaamisessa on se outo juttu, että kun siihen pääsee sisälle, niin sitä ei voi lopettaa. Kokoajan syntyy uusia tarpeita tai ideoita mitä seuraavaksi voisi tehdä. Samaa aikaa inspiraatio syö toista ja liian usein, ennenkun entinenkään työ on täysin valmis, niin mielen valtaa pakottava tarve "ihan vaan kokeilla" seuraavaa ideaa.

Tälläkin hetkellä työn alla on suorakaiteen muotoinen matto, mutta joku ihmeen voima sai mieleni harhailemaan ja miettimään jo seuraavaa projektia. 

Seuraava projekti syntyikin tällä kertaa puhtaasta tarpeesta, Työturvallisuudesta ja itseensä ärsyyntymisestä. (Kukaan muuhan keriä ei lattioille levittele...)

Ikäväkseni joudun tähän väliin toteamaan, etten tajunnut ottaa kuvaa olohuoneeni lattiasta ennen työnvalmistumista, joka tuolloin lainehti erikokoisista, erinäköisistä ja eriverran purkautuneista matonkudekeristä. 

Olen nyt lukemattomia kertoja sotkeutunut, kompuroinut tai muuten vaan tarrautunut lattialla sikinsokin makaaviin keriin ja tänään sille oli tultava loppu. Henkensä kaupalla tässä kai (vielä) sentään virkata :) 

Tuumasta toimeen ja toimesta kopperoiseksi.

Tuli tämän jämäkuteista virkatun kopperoisen lopullinen käyttötarkoitus olemaan mikä hyvänsä, niin ainakin tänä iltana tulen olemaan keräviidakolta turvassa!

Tilkkukassin uusi elämä

Sen lisäksi että rakastan itsetehtyä, näpertämistä, kunnostamista sekä itse aikaansaatua, niin olen myös kaiken ekologisuuden ja kierrättämisen suuri puolestapuhuja. Antaa vanhalle tavaralle uusi elämä kunnostamisen tai uudelleen käytönsuunnittelun kautta lämmittää aina sydäntäni valtavasti. 

Olen hiljattain hurahtanut mattojen virkkaamiseen. Työ edistyy nopeasti, eikä vaadi tekijältään kuin perusvirkkauksen silmukkojen tuntemusta, sekä hyviä hartiavoimia :) (joskus matonkude, riippuen materiaalista on nimittäin hyvinkin napakkaa.)

Aluksi en edes tiennyt millaista matonkuteen tulisi olla, mutta kuten sanotaan "työ tekijäänsä opettaa", opin itsekin nopeasti joutuisamman ja nihkeän virkattavan materiaalin eron. Itse henkilökohtaisesti pidän erityisesti trikookuteesta, josta suurinosa matoista perinteisesti virkataankin. Trikookuteissakin kuitenkin on reilusti eroja niiden joustavuudessa ja käsiteltävyydessä.

Tänään kuitenkin valmiksi muotoillut trikookuteet saivat jäädä nurkkaan ja löysin aivan uuden ulottuvuuden, uuden aluevaltauksen matonkudemateriaaliksi, nimittäin Tilkkukankaat.

Sain noin vuosi sitten äidiltäni suuren tilkkukangaskassin, jonka hän oli aikanaan perinyt isotädiltämme. Isotätimme oli intohimoinen käsityöammattilainen, jolla oli tapana säästää, säilyttää ja suojella jokainen tilkku tarkkaan sitä vaalien. Vuosien aikana niistä varmaankin sadoista, ellei tuhansista ompeleista oli kertynyt hurja määrä pienempiä ja isompia kankaanpaloja. Äitini oli joskus haaveillut tekevänsä niistä tilkkupeitton, mutta hieman epävarmana ompelijana, kenelle tahansa tilkkutäkin ompeleminen saattaa osottautua erittäinkin haastavaksi työksi. Näinpä tilkkukangaskassi sai silloin jäädä odottamaan uutta inspiraatiota.

Uusi inspiraatio nosti päätään viime talven aikoihin, jolloin äitini saama tilkkukangaskassi päätyi minun luokseni. Tilkut olivat toinen toistaan herkullisempia, mutta koska en itsekään ole koskaan ollut kovin taitava ompelija, jäivät tilkut kaapinnurkkaan odottamaan jällen kerran, tällä kertaa minun inspiroitumistani...

Tänään tuli se päivä! Se päivä, jolloin keksin miten voisin hyödyntää vuosikymmenet tarkoitustaan vailla kaapinnurkissa odottavia tilkkuja :) 

Niistä on saatava tietysti Matonkuteita! Matonkuteita! 

Vihdoin tilkkukangasparat pääsevät käyttöön ja esille. Kaikkien näiden tilkkupussissa vietettyjen vuosien jälkeen! 

Ja mikä parasta, vanhasta syntyy jälleen uutta ja isotätimme jatkaa mukanamme matkaansa hänen rakastamassaan käsitöiden ihmeellisessä ja ihanassa maailmassa <3

Koukuttava harrastus

Nyt on koittanut se päivä kun on tullut aika aloittaa ikioma sisustus, DIY- ja käsityöblogi. 

Olen vuosia seurannut (LUE: vain ihaillut) erilaisia sisustamiseen ja DIY aihepiiriin liittyviä blogeja, lehtiä ja muita julkaisuja. Toisinaan inspiroituneena, toisinaan ihallen ja joskus jopa vienoa kateutta tuntien, "osaisinpa minäkin"! 

Haaveista suunnitelmiin, suunnitelmista toiveisiin, toiveista toimintaan ja toiminnasta unelmaan. Siitä rakentukoon se mantra, jonka voimalla, ja jota kautta ammennan inspiraatiota elämääni päivä päivältä aina uudelleen ja uudelleen.

Vasta noin vajaa vuosi sitten hurahdin, ilmeisesti lopullisesti johonkin, mitä en olisi ikinä IKINÄ uskonut tekeväni; 
JÄIN KOUKKUUN <3 

Tulen blogissani esittelemään aikaansaannoksiani, (toivottavasti valmiitakin sellaisia) inspiraationlähteitäni ja muita ajatuksiani ja ideoitani käsityön ja sisustamisen ihmeellisestä maailmasta. Tämän lisäksi toiveissani olisi blogini kautta tavoittaa muita intohimoisia käsityön ja sisustamisen harrastajia, joiden kanssa voisin jakaa ajatuksia, neuvoja ja ideoita yhteisistä kiinnostuksen kohteista. 

Virkkaus, virkkaaminen, virkkuu (mikä ikinä) on KOUKUTTAVA, terapeuttinen ja palkitseva harrastus.

Nyt palaan rakkaan harrastukseni pariin ja jatkan aiheesta, pian.

p.s ja vielä yksi neuvo niille, jotka eivät vielä virkkausta harrasta. Jos sinulla ei ole aikaa muutenkaan, älä koskaan aloita virkkaamaan ;)