Nuhanenän kesämuistoja ja leikekirja inspiraatioita

On ehtinyt jo syksy saapua kaupunkiin viimeisen bloggaukseni jälkeen. Syksy on toisaalta ihanaa aikaa. Se ikäänkuin pakottaa kaivamaan kaapinpohjalle haudatut tuikut ja suitsukkeet esiin. Luvan kanssa saa käpertyä viltin sisään ja nauttia kupin kumaa tunnelmoiden syyssadetta ja ihaillen ikkunasta puita, jotka tarjoilevat toinen toistaan upeampia väriloistoja.

Itse olen tehnyt edellä mainittua viimeiset kolme päivää, mutta en pelkästään fiilistelyn ilosta, vaan myös ankarasta syysflunssasta :( Ainakin on ollut aikaa virkata! :)

Ennenkun palaan virkkauksen ihmeelliseen maailmaan ajattelin muistella hieman kesää ja muutamia projekteja, joita kesälomallani sain aikaan.

Suurimman osan ideoistani revin, siis kirjaimellisesti Revin sisustuslehdistä. Voisin jopa väittää niiden olevan suuri inspiraationi lähde ja kimmoke milloin mihinkin projektiin. 

Tuota repimistä olen harrastanut jo vuosia ja ensimmäisimmät dokumentit siitä ovat jo yli 15-vuoden takaa.

Sisustuslehtien artikkeleissa kodit ovat aina herkullisia, siistejä ja jokainen yksityiskohta tarkkaan loppuun saakka mietittyjä. Ei kenenkään koti ole sellainen, minun ainakaan, mutta noista ideoista voi kuitenkin ripauksia itselleen ammentaa.

Parhaista kuvista olen koonnut lehtileikekirjoja, joissa parasta on se, että jokaisessa kirjan kuvassa on jotain mistä itse pidän, tai joka minua itseäni miellyttää.

Aikanaan näin artikkelin helsingissä sijaitsevasta puutalosta. Olen lapsuudessani viettänyt vuosia asuen puutalossa ja kaipuu puutaloelämään syttyi välittömästi. Revin tuolloin artikkelin talteen ja liimasin sen sisustuskirjaani ikäänkuin pienenä toiveena siitä, että jonain päivänä palaan tuohon artikkelissa kuvattuun puutalomaailmaan.

Joskus nämä pienet hiljaiset toiveet kuullaan tai kuunnellaan ja asiat alkavat loksahdella paikalleen. Näin uskon, näin on uskottava nimittäin tänä päivänä asun siellä, mikä vielä tuon artikkelin sisustuskirjaan liimaamisen aikoihin oli vain hiljainen unelma.

No jaa, sainhan tuon kuullostamaan yltiöromanttiselta.. Sitä se ei todellisuudessa ollut, eikä aina ole. Matka kohti unelmaa oli osin työläs, kuluttava, hieman epätoivoinenkin, mutta mahdollinen. Myöskään elämä puutalossa ei aina ole niin yksoikoista, mutta uskallan kuitenkin väittää sen kaikkine mausteineen tarjoavan ainakin itselleni jotain niin ainutlaatuista, ettei siitä hevillä luovu. 

Puutalofiilistelystä takaisin sisustusleikekirjaan ja sen aikaan saamiin innostuksiin. 

Joitakin aikoja sitten sain äidiltäni vanhan naulakon, jonka muistan jo Puu-Käpylän lapsuudenkodistani eteisennaulakkona. Naulakko ei sittemmin ole löytänyt paikkaansa kuin kellareista täyttämästä nurkkia ja äitini muuttaessa alkuvuonna naulakolle oli keksittävä sen tuleva lopullinen kohtalo. Niinpä, kuinka ollakkaan, naulakko päätyi minulle. Naulakon väri ei millään tavalla puhutellut oman kotini värimaailmaa ja pitkään se seisoikin eteisessä etsien paikkaansa. Kesälomilla kuitenkin päätin, että joko naulakko (jonka selkäpuolelle on muuten joku joskus kirjoittanut "Sortavalan lennätin" ) lähtee takaisin kellarimaailmaan, tai sille on tehtävä jotain.

Legenda kertoo jonkun joskus tempaisseen naulakon matkaansa Sortavalan juna-aseman seinältä, jossa naulakko oli aikanaan ohikulkijoita palvellut. Lieneekö tarina totta, sitä en tiedä, mutta lieneekö Sortavalassakaan enää asemaa? 

Ja eikun hiontahommiin...

Tässä vaiheessa voin todeta, että hiontahommat olisi EHKÄ kannattanut tehdä jossain muualla kuin keittiön lattialla. En usko valehtelevani piiruakaan, jos väitän tuota hiontapölyä löytyvän edelleenkin kaappien,  lamppujen ja paikallaan seisovien sisustusesineiden päältä.  Nämä hiontahommat oikeastaan saivat ihan uskomattomat mittasuhteet, enkä usko itsestänikään löytyneen yhtään kohtaa, johon sininen hiomapöly ei olisi löytänyt. Kuinkakohan kauan niistäessänikin erite oli sinertävää ? ;) 

Noo, kaikesta opitaan tai niin ainakin kuvitellaan..

Hionnan jälkeen maalasin naulakon pariin otteeseen vesiliukoisella kalustemaalilla, joka jätti pintaan melko omatekoisen näköisen pinnan. Pieniä valumia, pieniä röpöjä, pikkaisen omatekoisennäköinen, juuri omanlainen. Sellainen mielestäni käsityön kuuluukin olla. 

Lopputulos oli itselleni kovin mieleinen ja nyt tuo "Sortavalan lennätin" komeilee vaaleassa olohuoneessani.

Käyttötarkoituksena ei todellakaan ole se, johon se on joskus tarkoitettu, mutta kuka kieltää olemasta luova ja keksimästä esineille uusia käyttötarkoituksia?
Ainakaan sen ei tarvitse enää olla kellarissa etsimässä itseään.

P.s Idean Sortavalan lennätin naulakon kunnostamiseen sain luultavimmin osin myös sisustusleikekirjastani, jossa esiteltiin tämä ihanuus <3