Ei aikaa, eikä oikeaa paikkaa

NoKuLaAn koitti iskeä syysväsymys ja nuha, joten oli parasta ottaa päivä lepoa työstä, viltti päälle, kuppi kuumaa ja koukku käteen. 

Ei hullumpaa! Sain viimeisteltyä muutaman työn jotka olivatkin jo sitä odotelleet.

Vanha pyykkikorini oli tullut sen kuuluisan tiensä päähän. En löytänyt itseäni miellyttävää mallia kaupoista, joten sellainen piti tehdä itse.

Lauantaina sain aikaan myös tällaisen. Ohjeen soveltelin Kauhavan kangasaitta ohjeesta "Juhannusruusu"

Kopan rungon muokkailin mieluisekseni Molla Mills Virkkuri-kirjan ohjeesta "korin virkkaus". Oma kopparaiseni on reilusti suurempi kuin yksikään Virkkurin ohjeista, perusidea pysyy kuitenkin samana.

Lisään kuvan myös vähän vanhemmasta tuotannostani, wc:n matosta. Tämä suoraan myös Virkkurista

Mattoja on kiva virkata, koska ne valmistuvat joutuisasti. Ainut huono puoli kooltaan isojen töiden virkkaamisessa on, ettei niitä jaksa kantaa mukana. Olen nimittäin huomannut, että bussimatkat, kahvitauot, luennot ja palaverit sujuvat joutuisammin, kun käsillä on jotain tekemistä. 

Tässä taannoin vierailin Oulunkylän Lankamaailmassa, joka onkin todellinen käsityöharrastajan paratiisi. Matkaani tarttuivat keskikokoinen virkkuukoukku uudenlaisella hantuukilla sekä kerä puuvillalankaa.

               Tässä kuva ainakin itselleni täysin uudenlaisesta koukusta

Kotimatkalla bussipysäkille saapuessani huomasin, että bussi oli tietenkin juuri mennyt ja seuraavan saapumiseen näytti olevan vielä varttitunti. Mitenpä aikansa siis kuluttaisi..? Kaivoin innoissani kassista esiin uuden vaaleanpunaisen koukun, puuvillalankakerän ja ryhdyin virkkaamaan.

Sattuipa samaiselle pysäkille hetken päästä tulemaan kaksi n. teini-ikäistä (siis Apua! Sanon teini-ikäinen, koska en enää itse edusta tuota ikäryhmää!!) nuorta naista. Tytöt juttelivat niitä näitä, pojista pailaamiseen. Jutustellessaan siinä, toinen sattui vilkaisemaan minuun päin huomasi minut virkkaamassa pysäkin nurkassa. Samantien tyttö tökkäsi ystävätärtään hellästi kyynerpäällä kylkeen ja kuiskasi jotain. Toisenkin tytön pää kääntyi, jonka jälkeen tytöt purskahtivat revokkaan nauruun ja pudistelivat päitään yhteistuumin. 

En tiedä mille nauroivat, tai mikä minuun päin vilkaistessa niin huvitti, mutta sen tiedän, että sillä hetkellä tajusin; 

"KYLLÄ! Kyllä mä olen pitkälti kolmeakymppiä lähenevä aikuinen nainen, joka häpeilemättä virkkaa vaikka tuulessa, bussipysäkin nurkassa, ihan vaan kuluttaakseni aikaani."

Samaa aikaa kun tajusin tuon, poskiani alkoi hieman kiristää, huulteni jännittyivät ja suupieleni hinautuivat hieman ylöspäin. Silmänurkkanikin rypistyivät aavistuksen sirilleen ja takin kauluksen suojassa, syysmyrskyltä suojassa, pimeässä bussipysäkin nurkassa kuului suustani pieni onnellinen hymähdys. 

En voinut välttyä mieleni vallanneelta ajatukselta:

"Odottakaa vaan...odottakaa. Vielä tulee teidänkin aikanne. Mutta sitä ennen, ennen sitä, pitää vähän kokeilla. Kaikenlaista."