maanantai 23. maaliskuuta 2015

Siemeniä ja täyttyneitä unelmia

VIHDOIN! Vihdoin sai laittaa siemeniä multaan!
JÄLLEEN! Jälleen on todistettu että kun pysyy hereillä - voi kuulla enemmän. Kun puhuu ääneen - voi tapahtua yllättäviä asioita ja sattumia.  
















Viime viikolla tapahtui monta ihanaa asiaa. Asioita joista puoliksi salaa olen täällä Nokulassa haaveillut. 

Yksi näistä erityistä iloa tuottaneista asioista on uusi kamera! Viime postaukseni jälkeen eräs vanha ystävä lähestyi minua tiedustellakseen kameratarvettani. Sain tarjouksen. Sain paremman tarjouksen josta olin edes uskaltanut unelmoida. Tarjous oli niin houkutteleva, että päätin ottaa kameran koeajalle. Sille tielle se jäikin. Onkohan tämä kameran koeajalle ottaminen muuten vähän sama asia kun reissu Ikeaan ihan vaan kattelee
Olen lukemattomia kertoja kuullut ja itsekin sanonut meneväni Ikeaan "Ihan vaan kattelee.." Kuka ihan rehellisesti menee Ikeaan ìhan vaan kattelee?! En minä ainakaan. Aina sieltä lähdetään vähintään joku servettipaketti kainalossa.


Kuten olen aiemminkin  todennut, on puutarhailu itselleni ennenkaikkea kokeilemista, onnistumista, joskus epäonnistumista ja oppimista. Tärkeintä ei todellakaan ole aina menestyä, tärkeintä on tehdä, tutkia, oppia, ottaa opiksi ja ehkä sitten joskus jopa onnistua. Mielestäni kaikki harrastukset pysyvät mielekkäämpinä silloin kun niitä ei tehdä hampaat irvessä. Liian usein suuret odotukset tuottavat vain suuria pettymyksiä. Sitähän me emme halua. Haluamme inspiroitua ja tutkilla, oppia ja omaksua.

Omalla kohdallani ´opiksi ottaminen´ konkretisoitui tänä keväänä siementen kylvöhommissa. 
Viime keväänä olin niin kovin innokas puutarhurinna, että istutin siemeniä heti ensimmäisen valopilkahduksen nähtyäni. Tuolloin oli siis tammikuu. Sanomattakin olisi kai ollut selvää (näin jälkiviisaana), että tammikuussa valoa ei ole vielä riittävästi. Sainhan minä toki "satoa", vihreitä honkeloita, joista tosin yksikään ei tuottanut kukintaa, hedelmistä puhumattakaan. 
Nautin silti. 

Tänä keväänä olin nyt kuitenkin ottanut opikseni ja liikkeillä istutusten kanssa nyt reilusti myöhemmin. Viime kevääseen verrattuna kokeilen myös hieman erilaisia kylvöastioita (kts postaus viime keväältä: Yhdenlainen taimitarha).

Minitomaatteja ja munia on syöty innokkaasti :D
No ei tomaattien syöminen nyt mitenkään valtavasti ole lisääntynyt, olen ehkä tehnyt vaan enemmän tietoisia ekoteko-ostopäätöksiä.



Tänä keväänä pääsivät multaan:
Korianteri, sitruunabasilika, basilika, tomaatti `money maker`, tomaatti `st.pierre`, kaunopunahattu, keltainen pensaskrassi, monivärinen köynnöskrassi, Tarha-Daalia, punainen tuoksuherne ja lehtikaali. Aion vielä myöhemmin keväällä istuttaa ruusupapua, mutta jätin sen vielä toistaiseksi, koska ainakin ohjeistuksen mukaan on hyvin nopeakasvuinen.



Basilikan siemeniä

Juuri kun olin saanut kaikki uudet siemenet istutettua multiin, muistin että kaapeissa saattaisi olla vielä jotain viime vuotisiakin. No olihan niitä, melkein toinen mokoma. En testannut siemeniä vaan koeluontoisesti istutin ne kylvöastioihin. Nähtäväksi jää tuleeko niistä mitään. 

OBS: Siementen itävyyttä voi testata laittamalla siemenen vesilasiin. Jos siemen laskeutuu lasin pohjalle on itävyys vielä tallessa, kun taas, jos siemen jää lillumaan veden pinnalle, on se mitä todennäköisimmin mennyttä. Voi olla että siemen lähtee vaikkei testi positiivista tulosta tuottaisikaan. Kokeileallahan nämä selviää. (Lähde: Siementen kerääminen, säilyttäminen ja vaihtaminen. Jeffrey, Josie. 2013.)




Suunnittelin täksi kevääksi maito- ja mehukeittopurkeista uudenlaisen kylvöastian. Raksin aluksi purkin yhden kyljen auki saksilla (siistimpää jälkeä saa mattoveitsellä).



Irti leikatun palasen laitoin pitkittäin tölkkiin. Leikkasin pitkulan n.1/3 ja 3/3 kohtiin viillot n. puoleenväliin pitkulaa. Raksin lisää pahvia toisesta maitopurkista ja leikkasin palaset niin, että ne mahtuvat tölkkiin pitkulaisen seuraksi. Näihinkin paloihin tuli tehdä se puolivälistä viiltely, jotta ne saa liitettyä siihen pitkään suikaleeseen.


Madalsin koko purkkia hieman raksimalla sen reunaa kauttaaltaan. 
Lopputulos on aika hyvä! Ei tarvitse alle lautasia, on vedenkestävä ja tuohon yhteen tölkkiin saa monia eri istutuksia omiin sektoreihinsa.







Oma kylvöastiasuosikkini on tomaattirasia-minikasvihuone. Kiitos tästä ideasta kuuluu ihanalle naapurinnalleni <3







Innostuin samalla vaihtamaan mullat muillekin kodin viherkasveille. Tuon hylätyn saniaisen pelastin roskiksesta pari viikkoa sitten. 



Kerroin aiemmin narsissisipuli-istutuskokeilusta. Tällä rintamalla ei nyt suurta menestystä päästä suitsuttamaan, mutta jotain vihreää sieltä puskee?! Nuo sipulin varret ovat jotenkin palaneen(?) näköisiä. Olikohan puutarhamulta sittenkin niille liian vahvaa? Liiasta auringosta en jotenkin uskoisi johtuvan.. hmm..

Roskikseen hylätty munakuppi
Takatalvea pukkaa, mutta Nokulassa on alkanut kevät. Olen itseasiassa päättänyt, että tästä tulee Elämäni kevät!

Tärkeintä elämässä on puutarhanhoito, eikä sekään ole kovin tärkeää.
- Kiinalainen sananlasku -
Follow my blog with Bloglovin

2 kommenttia:

  1. Taas ihana postaus! Ja kyllä huomaa, millä kameralla kuvat on otettu! Kiitos viimeisestä. Tuo minitomaattirasiakasvihuone (mikä yhdyssana!) on hieno! Unohtui sanoa semmonen vinkki, kun esim tomaatit venähtävät pituutta, ja siirrät ne isompaan ruukkuun: leikkaa 1 1/2 litran tai(puolen litran ensin) limsapullosta pohja pois. Sitten isket sen vain taimen päälle korkki auki. Avot! Siinä on taas uusi henkilökohtainen kasvihuone joka tomaatille! Tomaatti tarvitsee paljon kaikkea: vettä, ravinteita, kosteutta, valoa, lämpöä... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Heli, kiitos viestistäsi ja viimeisestä :) Minulla itseasiassa oli viime keväänä noita tötteröitä taimille. Tosi käteviä siinä vaiheessa kun alkaa olla jo jotain kasvustoa! (http://nokula.blogspot.fi/2014/04/yhdenlainen-taimitarha.html)
      Hyvä kun muistutit. Täytyykin alkaa kerätä pulloja taas talteen :)

      Poista

Otan mielelläni vastaan kommentteja tai terveisiä.
Kiitos kun vierailit NoKuLasSa. Toivottavasti palaat pian! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...