Tänään on 18.4.2014. Ei mikä tahansa perjantai, vaan pitkäperjantai.
Tänään olen lomalla. Sen lisäksi, että päivää kutsutaan pitkäksi on se myös monelle (itseni mukaan lukien) viikon viimeinen päivä ennen viikonloppua. Tässä perjantaissa on myös jotain muutakin erityistä, etenkin minulle.
Olen seurannut Sosiaalisessa mediassa ystävieni ihastuttavia päivityksiä kampanjassa #100happydays. Kuka on käynyt brunssilla, kuka kuntosalilla, kenelle onnen tuo vanhat elokuvat tai vaikka pizzan puolikas. Aivan ihastuttavan sulostuttava kirjoitus oli myös eräällä, jonka jälkikasvu oppi kävelemään yhtenä suurena päivänä.
100happydays-kampanjan lisäksi minut on haastettu myös arkihaastekamppanjan. Haaste kestää yleensä viisi päivää, jolloin tulee ottaa viisi kuvaa hyvästä arjesta. Niissäkin kuvissa ja tarinoissa on käyty elokuvissa, ravintoloissa ja ystävien kanssa bailaamassa.
Aluksi en oiken pitänyt koko haastekampanja-ajatuksesta, mutta mitä enemmän olen nähnyt ihmisten ammentavan onnea arkipäiväisistä tapahtumistaan, sitä enemmän tajuan miten paljon myös itselläni sellaisia hetkiä on.
Tänään on siis pitkäperjantai, 18.4.2014. Tänään on myös tasan 100 päivää siihen kun täytän 30-vuotta. Ei lähdetty teiniangstisena, ei onnellisena marokon matkaajana eikä kaks-seiska rokkarikerhon mukana. Ei olla itseasiassa olla menossa minnekään, paitsi ehkä eteenpäin.
Tartun siis haasteeseen! Aion löytää elämästäni sadan päivän ajan minut onnelliseksi tekeviä asioita, ihmisiä, paikkoja, tilanteita, tavaroita, hetkiä ja kokemuksia. Aion myös aika ajoin kertoa teille niistä lukijani.
Alakulo ja asioista murehtiminen on jotenkin kuin sisäänrakennettuna meihin, eikä niiden fiilisten eteen usein edes tarvitse ponnistella. En nyt sano ettäkö apatia olisi valloillaan, mutta todistetustihan me tartumme herkemmin negatiivissävytteisiin energiavoimavarojamme syöviin asioihin, kun niihin jotka puolestaan voimauttaisivat meitä.
En lupaa tulla joka päivä teille onnestani kertomaan, mutta katsotaan kuinka kauan aikaa kuluu, ennenkun olen saavuttanut tämä maagisen 100happydays. Onni taitaa loppujen lopuksi olla lähempänä kun muistammekaan? Pitäisiköhän itselleen siis esittääkin kysymys: "Ooksä muistanu olla Onnellinen tänään?"
Olkoon tämä taistelu orastavaa kolmenkympin kriisiä vastaan!
En suostu taipumaan kriisille, vaan pyrin olemaan onnellinen. Edes hetken joka päivä, Kaikki loppuelämäni päivät.
Tänään olen lomalla. Sen lisäksi, että päivää kutsutaan pitkäksi on se myös monelle (itseni mukaan lukien) viikon viimeinen päivä ennen viikonloppua. Tässä perjantaissa on myös jotain muutakin erityistä, etenkin minulle.
Olen seurannut Sosiaalisessa mediassa ystävieni ihastuttavia päivityksiä kampanjassa #100happydays. Kuka on käynyt brunssilla, kuka kuntosalilla, kenelle onnen tuo vanhat elokuvat tai vaikka pizzan puolikas. Aivan ihastuttavan sulostuttava kirjoitus oli myös eräällä, jonka jälkikasvu oppi kävelemään yhtenä suurena päivänä.
100happydays-kampanjan lisäksi minut on haastettu myös arkihaastekamppanjan. Haaste kestää yleensä viisi päivää, jolloin tulee ottaa viisi kuvaa hyvästä arjesta. Niissäkin kuvissa ja tarinoissa on käyty elokuvissa, ravintoloissa ja ystävien kanssa bailaamassa.
Aluksi en oiken pitänyt koko haastekampanja-ajatuksesta, mutta mitä enemmän olen nähnyt ihmisten ammentavan onnea arkipäiväisistä tapahtumistaan, sitä enemmän tajuan miten paljon myös itselläni sellaisia hetkiä on.
Tänään on siis pitkäperjantai, 18.4.2014. Tänään on myös tasan 100 päivää siihen kun täytän 30-vuotta. Ei lähdetty teiniangstisena, ei onnellisena marokon matkaajana eikä kaks-seiska rokkarikerhon mukana. Ei olla itseasiassa olla menossa minnekään, paitsi ehkä eteenpäin.
Tartun siis haasteeseen! Aion löytää elämästäni sadan päivän ajan minut onnelliseksi tekeviä asioita, ihmisiä, paikkoja, tilanteita, tavaroita, hetkiä ja kokemuksia. Aion myös aika ajoin kertoa teille niistä lukijani.
Alakulo ja asioista murehtiminen on jotenkin kuin sisäänrakennettuna meihin, eikä niiden fiilisten eteen usein edes tarvitse ponnistella. En nyt sano ettäkö apatia olisi valloillaan, mutta todistetustihan me tartumme herkemmin negatiivissävytteisiin energiavoimavarojamme syöviin asioihin, kun niihin jotka puolestaan voimauttaisivat meitä.
En lupaa tulla joka päivä teille onnestani kertomaan, mutta katsotaan kuinka kauan aikaa kuluu, ennenkun olen saavuttanut tämä maagisen 100happydays. Onni taitaa loppujen lopuksi olla lähempänä kun muistammekaan? Pitäisiköhän itselleen siis esittääkin kysymys: "Ooksä muistanu olla Onnellinen tänään?"
Olkoon tämä taistelu orastavaa kolmenkympin kriisiä vastaan!
En suostu taipumaan kriisille, vaan pyrin olemaan onnellinen. Edes hetken joka päivä, Kaikki loppuelämäni päivät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Otan mielelläni vastaan kommentteja tai terveisiä.
Kiitos kun vierailit NoKuLasSa. Toivottavasti palaat pian! :)