lauantai 12. huhtikuuta 2014

Proteiinipannari ja herkkusuun iltapala

Eilen illalla mieleni alkoi tehdä jotain hyvää. Koska olen tehnyt jonkinsortin elämäntapamuutoksen alkuvuonna, niin en tietenkään voinut enää harppoa lähi-Alepaan ostamaan turkkaripussia, jolla yleensä herkkumielihaluni olisin tyydyttänyt. 

Niinpä surffailin netin ihmeellisessä maailmassa aikani ja löysin ihania proteiiniherkkureseptejä. Minä, joka en KOSKAAN IKINÄ MILLOINKAAN leivo, tein pannaria!

Tulin jakamaan ohjeen kanssanne :)
Proteiinipannari sovellettuna meni osimoilleen näin:
4 munaa
1dl maitoa
2 banaania
2 rkl maitorahkaa
Kaikki sekaisin blenderiin ja kone päälle.
Sitten:
1,5 dl whey palautusproteiinijauhetta, minulla oli banaanimakuista
1 tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
1 rkl kookosöljyä
1 tl kardemummaa
Sekoita kuiva-aineet keskenään ja lisää blenderiin. 

Lopuksi kaadoin taikinan blenderistä lasivuokaan ja sitten koko helahoito uuniin 200c n.30min.


Maalla-lehti edessäni, taimitarhan ympäröimänä, iltatee kupissa <3

Päälle tein kermavaahdon sekoittamalla maitorahkaan tilkan maitoa. Eikä tietysti pidä unohtaa mansikoita ! NAM!

Olen kyllä sitäkin mieltä, että kaunis kattaus on puoli ruokaa. Jos et vielä ole astioihin panostanut, niin kokeile joskus! Kata kauniisti, ihan itseäsi varten ja nauti! Kirpputorit pursuavat ihania astia-aarteita, mutta niistä kerron joku toinen kerta.

Herkullisia kevät-iltoja :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Otan mielelläni vastaan kommentteja tai terveisiä.
Kiitos kun vierailit NoKuLasSa. Toivottavasti palaat pian! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...