Keinutuolin kunnostaminen

Tämä kiikkutuoli vanhus päätyi minulle pienen vanhingon ja onnellisen yhteensattuman johdatuksena. Sain jostain päähäni muutama kuukasi sitten, että minun on saatava keinutuoli ja niinpä sellaista täytyi välittömästi alkaa metsästää. 

Kiikkujahan on kovin paljon erilaisia ja kokoisia. Kotini ei ole mikään pienen pieni, muttei myöskään suuren suuri, joten sanomattakin oli selvää, ettei sellainen kaksimetriä joka suuntaan tilaa tarvitseva yksilö voisi kotiini muuttaa. 

Kiikun metsästämisen aloitin tori.fi:stä josta löytyykin uskomattoman paljon, helpolla ja nopeasti. Toristä löydät lähes kaiken mitä ikinä tarvitset, olet tarvinnut ja mitä et tarvitse. Olin itseasiassa jo lähes ostanut yhden (ilmoituksen mukaan eduskunnassa aikanaan palvelleen) ihanan hyvin hyvin erikoisen kiikun jostain Kangasalan takaa (äläkä kysy kuinka olin autottomana suunnitellut sen sieltä itselleni noutaa..) kun tämä punainen Sirotar osui silmääni. 

Onnen ja sattuman kautta kiikun myyntipaikaksi oli ilmoitettu lähikaupunginosani ja mikä parasta, myyjäkin sattui olemaan nuoruudentuttuviani. 

Paniikissa lähetin heti viestiä myyjälle ja tiedustelin kiikun mahdollista saatavuutta. Onnekseni ei kukaan ollut häntä vielä omakseen lunastanut ja niinpä sovimme kiikun muuttamisesta puutalomaailmaani. Hyvä kauppa, kotiinkuljetuksen ja kannotkin sain kaupan päälle :)

Puinen ystäväni Sirotar (joksi häntä nyt voisimme kutsua) oli melko...no..melko Räväkkä. Käytän sisustuksessani paljon värejä, mutta Sirotar paini väritykseltään jo ihan omassa sarjassaan. Sähäkän värin lisäksi istuinosankangas oli melko aikansa nähnyt, joten tuumasin senkin vaativan päivittymistä 2000-luvuille.

Sirottaren kunnostustuunaus:

Käsittelin kiikun kauttaaltaan ensin Mirox P 100 karkealla hiomapaperilla. Hiontahommissa kannattaa olla ne hanskat kädessä ja jokin palikka hiomapaperin ympärillä, jotta ei raasta nahkaansa. Punainen maali oli melko tiukassa ja hionnassa menikin oma tovinsa jotta kiiltävästä punaisesta maalista sai mattapintaisen, enemmän puunpintaisen olemuksen esille. 

Tällä kertaa hoidin hiontahommat (aikaisemmasta hiontapöly savotasta oppineena) varastollamme, en siis keittiönlattiallani.

Hionnan päätteeksi Sirotar näytti tältä. Jos aavistuksenkin olisin enemmän punaisen ystävä, olisi hän voinut itseasiassa olla melko kaunis ihan näinkin. Päädyin kuitenkin siihen, että jotta se sopisi sisustukseeni, niin olisi hänen värinsä oltava jotain hieman hillitympää.

Hiontahommien päätteeksi kävin vielä koko kiikun läpi nihkeällä rätillä saadakseni pahimmat hiomapölyt pois maalauksen tieltä.
Pohjamaalasin Sirottaren kertaalleen öljypohjaisella maalinjämällä, jonka jälkeen sudin kuivuneen pohjan päälle uuden lookin antiikin vaaleanruskeasävytteisellä kalustemaalilla. En maalannut kiikkua ihan kaikkialta, koska mielestäni oli ihan hauskakin ajatus että esineessä näkyy osa sen historiaa. Kaikki liikkuvat ja kiikkuvat osat toki, mutten kiikkujalkojen alta, enkä istuimen alarimoilta.

Sirotar vaati kaksi maalauskäsittelyä, jonka jälkeen se oli kuin uusi <3 Ikeasta hankkimani pallokuosivillitys-aikanani hankkima sisustuskangaskin löysi vihdoin käyttötarkoituksen.

Huomaa pikkuiset töppöjalat edessä <3

Sirottaren edustalla keimailee Laitala Huonekalun valmistama kampauspöydän rahi. 

Niille jotka Laitalan kalusteita eivät vielä tunne pieni tietoisku: 

- Perustettu vuonna 1932. 

- Perustajana toimi Toivo Laitala, jonka isä toimi arvostetun Tillanderin palveluksessa kultaseppänä. Sanotaan, että isän "harakkavainun" kautta Toivokin ehkä löysi tiensä arvokalusteiden maailmaan. Toivo kävi Jurvassa "arvotavaran" valmistuskurssin vuosina 1925-1926, jolloin oppi valmistamaan eri tyylisuuntaisia kalusteita kuten mm. rokokoo, kustavilais, ja empire.

- Raaka-aineinaan Laitala Huonekalu Oy käyttää kotimaista kestävää ja kaunissyistä koivua, sekä muita hyväksi kokemiaan materiaaleja. 

- Laitalan kalusteita viimeistelevät ammattitaitoiset veistäjät 

- Kotimaanmyynnin lisäksi myös paljon vientikauppaa

Lähde: http://www.laitala.com/huonekalut/historia

Itselleni tuolla kampaustuolilla on erityinen tunnearvo koska olen saanut sen äidiltä, mutta tunnearvon lisäksi se vielä on kaunis kuin karkki <3

Kyllä nyt kelpaa kiikussa istuskella ja virkkailla.
 Mitä pidätte sirottaresta? :)

Nuhanenän kesämuistoja ja leikekirja inspiraatioita

On ehtinyt jo syksy saapua kaupunkiin viimeisen bloggaukseni jälkeen. Syksy on toisaalta ihanaa aikaa. Se ikäänkuin pakottaa kaivamaan kaapinpohjalle haudatut tuikut ja suitsukkeet esiin. Luvan kanssa saa käpertyä viltin sisään ja nauttia kupin kumaa tunnelmoiden syyssadetta ja ihaillen ikkunasta puita, jotka tarjoilevat toinen toistaan upeampia väriloistoja.

Itse olen tehnyt edellä mainittua viimeiset kolme päivää, mutta en pelkästään fiilistelyn ilosta, vaan myös ankarasta syysflunssasta :( Ainakin on ollut aikaa virkata! :)

Ennenkun palaan virkkauksen ihmeelliseen maailmaan ajattelin muistella hieman kesää ja muutamia projekteja, joita kesälomallani sain aikaan.

Suurimman osan ideoistani revin, siis kirjaimellisesti Revin sisustuslehdistä. Voisin jopa väittää niiden olevan suuri inspiraationi lähde ja kimmoke milloin mihinkin projektiin. 

Tuota repimistä olen harrastanut jo vuosia ja ensimmäisimmät dokumentit siitä ovat jo yli 15-vuoden takaa.

Sisustuslehtien artikkeleissa kodit ovat aina herkullisia, siistejä ja jokainen yksityiskohta tarkkaan loppuun saakka mietittyjä. Ei kenenkään koti ole sellainen, minun ainakaan, mutta noista ideoista voi kuitenkin ripauksia itselleen ammentaa.

Parhaista kuvista olen koonnut lehtileikekirjoja, joissa parasta on se, että jokaisessa kirjan kuvassa on jotain mistä itse pidän, tai joka minua itseäni miellyttää.

Aikanaan näin artikkelin helsingissä sijaitsevasta puutalosta. Olen lapsuudessani viettänyt vuosia asuen puutalossa ja kaipuu puutaloelämään syttyi välittömästi. Revin tuolloin artikkelin talteen ja liimasin sen sisustuskirjaani ikäänkuin pienenä toiveena siitä, että jonain päivänä palaan tuohon artikkelissa kuvattuun puutalomaailmaan.

Joskus nämä pienet hiljaiset toiveet kuullaan tai kuunnellaan ja asiat alkavat loksahdella paikalleen. Näin uskon, näin on uskottava nimittäin tänä päivänä asun siellä, mikä vielä tuon artikkelin sisustuskirjaan liimaamisen aikoihin oli vain hiljainen unelma.

No jaa, sainhan tuon kuullostamaan yltiöromanttiselta.. Sitä se ei todellisuudessa ollut, eikä aina ole. Matka kohti unelmaa oli osin työläs, kuluttava, hieman epätoivoinenkin, mutta mahdollinen. Myöskään elämä puutalossa ei aina ole niin yksoikoista, mutta uskallan kuitenkin väittää sen kaikkine mausteineen tarjoavan ainakin itselleni jotain niin ainutlaatuista, ettei siitä hevillä luovu. 

Puutalofiilistelystä takaisin sisustusleikekirjaan ja sen aikaan saamiin innostuksiin. 

Joitakin aikoja sitten sain äidiltäni vanhan naulakon, jonka muistan jo Puu-Käpylän lapsuudenkodistani eteisennaulakkona. Naulakko ei sittemmin ole löytänyt paikkaansa kuin kellareista täyttämästä nurkkia ja äitini muuttaessa alkuvuonna naulakolle oli keksittävä sen tuleva lopullinen kohtalo. Niinpä, kuinka ollakkaan, naulakko päätyi minulle. Naulakon väri ei millään tavalla puhutellut oman kotini värimaailmaa ja pitkään se seisoikin eteisessä etsien paikkaansa. Kesälomilla kuitenkin päätin, että joko naulakko (jonka selkäpuolelle on muuten joku joskus kirjoittanut "Sortavalan lennätin" ) lähtee takaisin kellarimaailmaan, tai sille on tehtävä jotain.

Legenda kertoo jonkun joskus tempaisseen naulakon matkaansa Sortavalan juna-aseman seinältä, jossa naulakko oli aikanaan ohikulkijoita palvellut. Lieneekö tarina totta, sitä en tiedä, mutta lieneekö Sortavalassakaan enää asemaa? 

Ja eikun hiontahommiin...

Tässä vaiheessa voin todeta, että hiontahommat olisi EHKÄ kannattanut tehdä jossain muualla kuin keittiön lattialla. En usko valehtelevani piiruakaan, jos väitän tuota hiontapölyä löytyvän edelleenkin kaappien,  lamppujen ja paikallaan seisovien sisustusesineiden päältä.  Nämä hiontahommat oikeastaan saivat ihan uskomattomat mittasuhteet, enkä usko itsestänikään löytyneen yhtään kohtaa, johon sininen hiomapöly ei olisi löytänyt. Kuinkakohan kauan niistäessänikin erite oli sinertävää ? ;) 

Noo, kaikesta opitaan tai niin ainakin kuvitellaan..

Hionnan jälkeen maalasin naulakon pariin otteeseen vesiliukoisella kalustemaalilla, joka jätti pintaan melko omatekoisen näköisen pinnan. Pieniä valumia, pieniä röpöjä, pikkaisen omatekoisennäköinen, juuri omanlainen. Sellainen mielestäni käsityön kuuluukin olla. 

Lopputulos oli itselleni kovin mieleinen ja nyt tuo "Sortavalan lennätin" komeilee vaaleassa olohuoneessani.

Käyttötarkoituksena ei todellakaan ole se, johon se on joskus tarkoitettu, mutta kuka kieltää olemasta luova ja keksimästä esineille uusia käyttötarkoituksia?
Ainakaan sen ei tarvitse enää olla kellarissa etsimässä itseään.

P.s Idean Sortavalan lennätin naulakon kunnostamiseen sain luultavimmin osin myös sisustusleikekirjastani, jossa esiteltiin tämä ihanuus <3