Näytetään tekstit, joissa on tunniste diy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste diy. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. toukokuuta 2015

Tanjan kirjataulu

Kun saan hyvän ruokareseptin, saatan kirjata reseptin tunnisteeksi sen henkilön nimen jolta reseptin olen saanut. Kuten esim. "Isin vichyletut" tai "Eine-mummin lihapullat". Miksei sama logiikka voisi toimia sisustusideoissakin? Nyt en siis kirjaile reseptejä enkä kokkaa, vaan nyt askartelen ja esittelen Tanjan kirjataulun. 

Miksi kirjataulu on on nimetty juuri Tanjan mukaan? - Siksi, koska idean taulun askartelemiseen sain häneltä itseltään, Tanjalta. Joitakin aikoja sitten näin taulun Tanjan kodin seinällä ja välittömästi tiedustelin, mistä tuo huikean ihana taulu on ostettu?! Vastauksena minulle ilmoitettiin, ettei sitä ole ostettu, se on itsetehty.

Kirjataulu Tanjan seinällä.

Askarrellaan sellainen. Mitä tarvitset?


  • Vanhat kehykset (mielellään taustalevyllä)

Jos taustalevyä ei ole, täytyisi se jostain kehittää. Pahvista, vanerista mistä vaan. Käytä mielikuvistustasi.

  • Taustalevyn päällystämiseen kangasta, tapettia tai maalia
  • Kuminauhaa
  • Kehyksiin sopiva kirja

Minun 1,00€ kirpputorilta ostamissani kehyksissä ei ollut taustalevyä, joten jouduin sellaisen askartelemaan. Taustalevynä sai toimia banaanilaatikon reuna.





  • Liimaa tapetti/maalaa tausta haluamasi väriseksi tai vaikka käytä jotain kaunista kangasta taustan piristeenä. Itse käytin taustalevyn tuunaamisessa keittiöseinän tapetoimisesta ylijäänyttä tapetinpalaa. 
  • Kuminauha. Kirjatauluun tarvitsee neljä kumpparilenksua. Ensimmäiset kaksi lenksuparia kiinnittävät taustalevyn kirjan takakansiin. Tee reijät taustalevyyn, jotta saat kumpparinauhat siitä läpi. Sujauta kirjan takakannet näihin lenksuihin.

Toisen lenksuparin tarkoituksena on pidellä kirjaa avoinna halutulta aukeamalta. Kumpparilenksu > takakansi-avoin aukeama. Varmista että lenksut ovat tarpeeksi napakat, ettei kirja heilu ja huoju.




Lopuksi lisää taustalevy kirjoineen kehyksiin. Nakutin pikkunaulat kehyksen reunoihin.





Kumpparilenkit on siitä kivoja, ettei kirjaan jää mitään liimaus tms teippailujälkiä ja kirjan avointa aukeamaa voi vaihdella mielensä mukaan. 

Avaa kirjasi jostain herkullisesta kohdasta ja kiinnitä taulu seinälle. Toimii tauluna, kirjan selailutelineenä tai ihan vaan sinun ilonasi. 





Tanjan kirjataulussa oli vanha Paris-opas, minun kirjataulu
ssani hyötykasvikirja. Mikä sinun taulussasi voisi olla? Vieraskielinen sanakirja, sisustusopas tai vaikka joku lempipokkarisi? :) 

- Helluntai- 
Jos ei heilaa helluntaina, Juhannuksena sitten jono?! ;)

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Öisin on kristallinkirkasta

Kauan sitten käsiini ajautui viisihaarainen vaatimaton kattovalaisin sekä ruma kristallikruunu. On itseasiassa sääli etten tuolloin ottanut kristallisesta rumiluksesta kuvaa, koska nyt jälkeenpäin olisi ollut kiva katsella mistä lähdettiin.

Olin noihin aikoihin myös pitkään haaveillut kristallikruunusta, mutta tämä käsiini ajautunut rumilus ei tosiaan tyydyttänyt tarvettani. Vaikka kristallikruunun runko oli ruma, oli se täynnä ihanasti valossa kimaltelevia kristallinpalasia. 

Vanha harakka näki tilaisuutensa tulleen ja nyppi kristallit rumasta kehikosta talteen. Josko niille jotain käyttöä joskus keksisi - ajattelin..




Eräänä yönä tuijottelin kimaltelevia kristallinpalasia ja katossa roikkuvaa vaatimatonta viisihaaraista kattovalaisinta. 

Öisin nämä ideat aina syntyvät. Yöt vaan on parasta aikaa kaikkeen luovaan; opinnäytetyön kirjoittamiseen, sisustuksen uusimiseen, huonekalujen siirtelemiseen, ompelemiseen, virkkaamiseen, puutarhanhoitamiseen.. You name it! (Usein) Öisin täällä kaikki tapahtuu!

Rumasta kehikosta irroitusoperaation jäljiltä osaan kristallipaloista oli jäänyt pieniä ripustuslankanöpöjä. Niissä palasissa joissa niitä ei enää ollut, lisäsin sellaiset metallilangasta naksien ja taitellen. Pikku hiljaa, yön pimeydessä palasista yksi, toinen ja kolmas nousivat vaatimattomaan viisihaaraiseen kattovalaisimeen. 



Hetken kuluttua vaatimaton kehikko alkoi vaikuttaa unelmoimaltani Kristallikruunulta! Eihän se nyt mikään Turun kristallin valmistama valaisin ole, mutta minun puupirttiini oikein passeli. 










Siellä se on siitä saakka nököttänyt. Entinen vaatimaton viisihaarainen kattovalaisin kristallihöysteellä.







































Ensi viikolla alkaa siementen kylväminen. En malttaisi millään odottaa että saan käpälät jo taas multaan! 

Ai niin! Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä Bloggaukseni vierailusta Katin Sisustusnavetalle sai huomiota myös Navetan kotisivuilla :))))



 Voih, pikku-Nokula :)

perjantai 27. helmikuuta 2015

Porttikyltti ja muita #varmojamerkkejäkeväästä

Pihamme läpi vaeltaa jos jonkinlaista kulkijaa. Liian usein olen huomannut katuportin möllöttävän apposen avoinna. Mikäs sen mukavampaa pienelle villakoiralle, kun sujahtaa avoimesta portista kadulle sekoilemaan. No jotenkin kai tämän takia pidän portista enemmän suljettuna, kuin avoinna.

Pohdin tätä problematiikkaa itseasiassa jo kauan sitten, mutta tuolloin en keksinyt asialle mitään järkevää ratkaisua. Enhän voi,enkä haluakkaan olla kokoajan valvomassa näitä kulkijoita.

Sama suljetun portin toive näyttää olevan myös monilla muilla asuinalueeni pihoilla. Olen nähnyt kaikenkarvaisia kehotuksia "ettetkö te tajua sulkea porttia"-tyyppisistä ratkaisuista. Itselleni nyt kuitenkin toimivat usein paremmin jotenkin positiiviskannusteisemmat kehotukset ja juuri sen takia en tällä kertaa liimannut porttimme pieleen sadattelua pääkallokuvien kera. Jätin asian siis hautumaan.

Asiasta kukkaruukkuun ja sen kautta takaisin aiheeseen.. 
Muistatteko pienenä niitä kirjasia joihin kaverit, tutut, vanhemmat ja tuttavat kirjoittivat runoja ja joihin liimattiin tarroja ja kiiltokuvia? 
Minullakin oli sellainen. Mustakantinen, ihan pikkuinen. 
Joitakin päiviä sitten siivotessani löysin kyseisen kirjasen kaapinperukoilta ja ryhdyin heti fiilistelemään suloisia lapsuusmuistoja. 

Selaillessani runoja löysin lorun portista. Ajattelin heti mielessäni että olisipa portti, jonne tuon voisi.... No niin niin! Sinneppä siis. Tuumasta toimeen ja askarteluhommiin. 

Kaivoin kaapista lisää romua ja löysin vanhan puukehyksen, paperia, kynän..



.. Naulan, vasaran ja lähdin matkaan.


Siellä se nyt komeilee. Mielestäni juuri haluamani, positiiviskannusteinen portinsulkupyyntö :)
Josko se nyt edes kerran saisi jonkun ajattelemaan..ehkä.


(Jos kuvista ei saa selvää, kyltissä lukee: 
" Ken edellä ravaa se portin avaa, ken jäljessä kulkee se portin sulkee. Kiitos :)" )


Sitten vielä pari muuta juttua. Muistatteko vielä kun kerroin kuormalavoista itse rakentamastamme puutarhajätekompostista? Kts Kuormalavoista puutarhakomposti

Syksyllä täytimme jälleen kompostin laitojaan myöten täyteen ja kuten kuvasta näkyy, on komposti talven aikana painunut mukavasti. Painuminen kertonee käymisprosessista ja puutarhailua varten kehittyvästä mullasta! Oijoij, kohta saadaan kuohkeaa itsetuotettua luomumultaa puutarhaistutuksille.


Terkkuja myös pihalta. Muutama pikkuinen nykerö punkee jo maasta.



Hyvää viikonloppua! Jäämme seuraaman pihassa lenteleviä variksia.






sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Välipalaksi minihame

Sateista sunnuntai-iltaa, 

Kukkaistutuksista välillä sisusteluun ja vanhasta uutta-juttuihin.
Huomasin eilen (vieraillessani siskollani) hänen vaatemytyssä mielenkiintoisennäköisen kankaan. Kaappasin kangaspalan välittömästi hyppysiini ja tiedustelin mistä moinen ihanuus on peräisin. Sain vastaukseksi "Ääh, se on liian iso ja vähän outo, saat sen jos haluat!" HALUAN! -hihkaisin.

Kangaspalan sijaan pyörittelinkin siis käsissäni eksoottista minihametta. Silmämääräisesti mitattuna hamonen oli itsellenikin melko, no.. väljähkö. Minä en kuitenkaan, alunperinkään tuossa väljähkössä eksoottisessa kankaanpalassa nähnyt minihametta. Minä näin sisustustyynyn.


Hamonen alkuperäisessä asennossaan.
Kun kerran olin saanut luvan anastaa vaatekappaleen itselleni, sulloin sen onnellisena laukkuuni. Kun ompelukonekin juuri tänään sopivasti palasi lainareissultaan, päätin kaivaa kassista minihamosen ja aloittaa sen tyynyksi suunnittelemisen.

Alkuperäisenä ajatuksena minulla oli ommella hamosen alareunan kiinni ja yläosaan ommella vetoketju. 

Aloitin työn suunnitelmani mukaisesti ompelemalla alaosan kiinni.
Heti ommeltuani reunan, en malttanut olla olla sullomatta hamospussukkaan tyynyä (ihan vaan mallintaakseni, kuinka se sinne tulisi asettumaan). 
Sullottuani tyynyn pussukkaan, huomasin hameessa jonkinsortin alushameen. Aikani kankaanpalaa ja alushametta pyöriteltyäni, sain alushameesta valkoiselle tyynylle suojaksi sen "lirvakkeen", joka on tyypillisesti niissä tyynyliinoissa joissa ei ole vetoketjua. 

Melko pian haihtui ajatus vetoketjun ompelemisesta ja totesin, että tyynyhän oli tuolla yhdellä suoranompeleen hurautuksella lähes valmis. Minihameen reunoista repsottivat vielä ne roikottimet, jolla sen olisi saanut henkariin roikkumaan.
Naksin "roikottimet" ja mietin voisiko niille vielä olla jotain käyttöä..



Ompelin käsin muutamalla pistolla "roikottimet" noin keskelle hamostyynyn avointaosaa ja solmin ne pieneksi rusetiksi, jotta tyyny alushameineen pysyisi paremmin kasassa.


En tiedä mikä marokkolais-itämaa-talvisistus-aikakausi minulla nyt on. Kaikki oikeastaan lähti tuosta vanhasta villamatosta ja muutama viikko sitten Kasvihuone-ilmiöstä ostamistani marokkolaishenkisistä lyhdyistä. Minihamostyyny on itseasiassa ihan kiva noiden muiden vanhempien tyynyjen seassa.

Näitä kaikenlaisia ja karvaisia vinkkejä näkee aika-ajoin eri sisustusblogeissa ja yleensä ne samaa aikaa niin inspiroivat kuin hieman jopa ärsyttävät minua. Ärsyttävät siksi, että joku on JUURI löytänyt jostain kirppikseltä jonkun mahtavan jutun ja saanut siitä aikaan jotain ihan mahtavaa. Nyt en puhu kateudesta, vaan enemmänkin siitä, että monasti juuri sen kaltaiset postaukset saavat itseni valtavasti insiroitumaan, mutta kun materiaaleja ei suoraan ole saatavilla, syntynyt inspiraatio kuivuu kasaan samantien. 

Nyt hiiteen ketutus! Niillä postauksilla on varmasti ollut oma tarkoituksensa asettaa ajatuksen siemen kytemään. Minä tuskin luovuuksissani keksin ensimmäisen kerran maailmassa tätä ideaa, mutta omassa maailmassani ensimmäisen kerran sen jalostin ja toteutin! Tämä siis olkoon vaikka se siemen itämään jollekin muulle, joka seuraavan kerran jonkun ihanan hamosen nähtyään muistaa, että ei hamosen aina tarvitse jäädä hamoseksi. Sillä voi olla myös uusi elämä.


Yksi vanhempi tyynyprokkis, josta toinen osa on edelleen tekemättä on punaiset tyynyt (kts alla). Toiseen ompelin joskus aikanaan UFF:sta löytämäni huivin ympärille ja tyynyn ilmeestä tuli heti paljon sähäkämpi. Josko jostain saisin vaikka intoa nyt tehdä vielä sen toisenkin, ennenkun on jo kevät ja kesäsisustuksen vuoro.


Jäämme karvakuonojen kanssa pitelemään sadetta ja virkkaamaan. 
Uutisissa sanottiin juuri, että Etelä-Suomeen saattaa tulla kevät viikkoja aikaisemmin. Tervetuloa, ei haittaa yhtään!






lauantai 3. toukokuuta 2014

Grillin uusiokäyttö vol II

Pientä takatalvea näyttää pukkaavan puumaailmassa. Ehdin jo hetken miettiä pulkan noutamista kellarista, mutta ei kai kai sentään, luonto kiittää tai allergikkojen luulisi ainakin :) 

Sain kuitenkin ennen takatalvea napattua pari kuvaa vanhan kaasugrillin uusiokäytöstä ja tulin nyt kertomaan siitä. Tänä keväänä päätimme, että vanha grilli saa siirtyä ajasta ikuisuuteen ja uuden on aika saapua. Ajasta ei kuitenkaan menty ikuisuuteen, ainakaan vielä, vaan totean jälleen Kierrätyksen kunniaan ja sen, että Mitään ei saa heittää pois :)

Kerroin viime postauksessani kukkakylpylästä, joka syntyi vanhan grillinrungon irti ruuvatusta grillauspesästä. Grillauspesästä jäi jäljelle kehikko rullilla ja osa liekinheittimen sijaa. 
Hetken pähkäilyn jälkeen runko sai päälleen kellarin lattioilla lojuneen terassilaatanpalan ja AVOT! Uudelle grillille syntyi kaivattu apupöytä.


Apupöytää voi näppärästi siirrellä paikasta toiseen sen alla olevilla pyörillä. Huomaa myös grillin alla vanhoista kuormalavoista rakennettu terassi ja niiden päällä itse virkattu matto <3



Uuteen kaasugrilliin ei lämpökiviä tarvitse, joten ne jäivät nyt vaille käyttötarkoitusta... Mihinköhän niitä voisi hyödyntää?


Yllä kuva oranssilla srayatusta grillipesästä, joka nyttemmin toimii iloisena kukkakylpylänä.



Vanha liekinheitin oli melko kulahtanut ja ruosteinen. Pinta juuri täydellisen rosterinen, jotta siihen voi liiduilla kirjoittaa tervehdyksiä itselleen tai pihan vierailijoille.

Mitään ei siis todellakaan kannata heittää pois. Ei tarvinnut investoida uuteen apupöytään ja tuli vielä aika melko käytännöllinen ja ihan asiallisen näköinen. 
Minigrillaajille apupöydässä on vielä grillin nämiskätkin tallella, jos haluavat leikkiä pikkuisia grillimaistereita. 


Palataan taas pian ja uskotaan Kesään. Sieltä se vielä saapuu :)


maanantai 21. huhtikuuta 2014

Aurinkoiset aamut omassa pihassa #happydays

Tulin pikaisesti hehkuttamaan aurinkoisia aamuja, päiviä ja aamupäiviä. Kupponen kahvia ja auringon säteitä nauttimaan <3 

Alla olevassa kuvassa kukkasalkku. Aika random-idea tuo on ja saattaa ehkä vaatia vielä pientä idean jalostamista, mutta onhan se todellinen väripilkku pihassamme. 

Idea kukkasalkkuun syntyi vähän niinkuin vahingossa pohtiessamme, mitä tekisimme vanhalle grillille ja kuinka sen osia voisi hyötykäyttää muutenkin kuin kaatopaikan jätteenä. Kyseessä siis todella vanha kaasugrillin laatikko, huomanet varmaan tuon pihvien kurkkausikkuna tuossa päällä. Maalasimme grillilaatikon sisuksen oranssilla spray-maalilla ja laatikon päälle viriteltiin vanhasta kirjahyllystä ylijäänyt hyllylauta. Toiminee nyt kukkien aurinkokylpyalustana. 



Piha on vielä pikkaisen kalju, ruoho on aivan surkea ja eikä kasvillisuuttakaan juurikaan ole havaittavissa. Muutama sinnikäs silmu on saapunut aidan vierus pensaisiin ja jos oiken tarkkaan katsot, saatan nähdä yhen valkoisen kukkasen pihakaluston oikealla puolella :) Kyllä se tästä, kesä on tulossa ja se on varma. Kerron myöhemmin mitä teimme vanhan kaasugrillin muilla osilla, pysy kuulolla!


lauantai 19. huhtikuuta 2014

Keinutuolin kunnostaminen

Tämä kiikkutuoli vanhus päätyi minulle pienen vanhingon ja onnellisen yhteensattuman johdatuksena. Sain jostain päähäni muutama kuukasi sitten, että minun on saatava keinutuoli ja niinpä sellaista täytyi välittömästi alkaa metsästää. 

Kiikkujahan on kovin paljon erilaisia ja kokoisia. Kotini ei ole mikään pienen pieni, muttei myöskään suuren suuri, joten sanomattakin oli selvää, ettei sellainen kaksimetriä joka suuntaan tilaa tarvitseva yksilö voisi kotiini muuttaa. 

Kiikun metsästämisen aloitin tori.fi:stä josta löytyykin uskomattoman paljon, helpolla ja nopeasti. Toristä löydät lähes kaiken mitä ikinä tarvitset, olet tarvinnut ja mitä et tarvitse. Olin itseasiassa jo lähes ostanut yhden (ilmoituksen mukaan eduskunnassa aikanaan palvelleen) ihanan hyvin hyvin erikoisen kiikun jostain Kangasalan takaa (äläkä kysy kuinka olin autottomana suunnitellut sen sieltä itselleni noutaa..) kun tämä punainen Sirotar osui silmääni. 

Onnen ja sattuman kautta kiikun myyntipaikaksi oli ilmoitettu lähikaupunginosani ja mikä parasta, myyjäkin sattui olemaan nuoruudentuttuviani. 

Paniikissa lähetin heti viestiä myyjälle ja tiedustelin kiikun mahdollista saatavuutta. Onnekseni ei kukaan ollut häntä vielä omakseen lunastanut ja niinpä sovimme kiikun muuttamisesta puutalomaailmaani. Hyvä kauppa, kotiinkuljetuksen ja kannotkin sain kaupan päälle :)


Puinen ystäväni Sirotar (joksi häntä nyt voisimme kutsua) oli melko...no..melko Räväkkä. Käytän sisustuksessani paljon värejä, mutta Sirotar paini väritykseltään jo ihan omassa sarjassaan. Sähäkän värin lisäksi istuinosankangas oli melko aikansa nähnyt, joten tuumasin senkin vaativan päivittymistä 2000-luvuille.

Sirottaren kunnostustuunaus:


Käsittelin kiikun kauttaaltaan ensin Mirox P 100 karkealla hiomapaperilla. Hiontahommissa kannattaa olla ne hanskat kädessä ja jokin palikka hiomapaperin ympärillä, jotta ei raasta nahkaansa. Punainen maali oli melko tiukassa ja hionnassa menikin oma tovinsa jotta kiiltävästä punaisesta maalista sai mattapintaisen, enemmän puunpintaisen olemuksen esille. 
Tällä kertaa hoidin hiontahommat (aikaisemmasta hiontapöly savotasta oppineena) varastollamme, en siis keittiönlattiallani.


Hionnan päätteeksi Sirotar näytti tältä. Jos aavistuksenkin olisin enemmän punaisen ystävä, olisi hän voinut itseasiassa olla melko kaunis ihan näinkin. Päädyin kuitenkin siihen, että jotta se sopisi sisustukseeni, niin olisi hänen värinsä oltava jotain hieman hillitympää.

Hiontahommien päätteeksi kävin vielä koko kiikun läpi nihkeällä rätillä saadakseni pahimmat hiomapölyt pois maalauksen tieltä.
Pohjamaalasin Sirottaren kertaalleen öljypohjaisella maalinjämällä, jonka jälkeen sudin kuivuneen pohjan päälle uuden lookin antiikin vaaleanruskeasävytteisellä kalustemaalilla. En maalannut kiikkua ihan kaikkialta, koska mielestäni oli ihan hauskakin ajatus että esineessä näkyy osa sen historiaa. Kaikki liikkuvat ja kiikkuvat osat toki, mutten kiikkujalkojen alta, enkä istuimen alarimoilta.

Sirotar vaati kaksi maalauskäsittelyä, jonka jälkeen se oli kuin uusi <3 Ikeasta hankkimani pallokuosivillitys-aikanani hankkima sisustuskangaskin löysi vihdoin käyttötarkoituksen.


Huomaa pikkuiset töppöjalat edessä <3



Sirottaren edustalla keimailee Laitala Huonekalun valmistama kampauspöydän rahi. 

Niille jotka Laitalan kalusteita eivät vielä tunne pieni tietoisku: 
- Perustettu vuonna 1932. 
- Perustajana toimi Toivo Laitala, jonka isä toimi arvostetun Tillanderin palveluksessa kultaseppänä. Sanotaan, että isän "harakkavainun" kautta Toivokin ehkä löysi tiensä arvokalusteiden maailmaan. Toivo kävi Jurvassa "arvotavaran" valmistuskurssin vuosina 1925-1926, jolloin oppi valmistamaan eri tyylisuuntaisia kalusteita kuten mm. rokokoo, kustavilais, ja empire.
- Raaka-aineinaan Laitala Huonekalu Oy käyttää kotimaista kestävää ja kaunissyistä koivua, sekä muita hyväksi kokemiaan materiaaleja. 
- Laitalan kalusteita viimeistelevät ammattitaitoiset veistäjät 
- Kotimaanmyynnin lisäksi myös paljon vientikauppaa
Lähde: http://www.laitala.com/huonekalut/historia

Itselleni tuolla kampaustuolilla on erityinen tunnearvo koska olen saanut sen äidiltä, mutta tunnearvon lisäksi se vielä on kaunis kuin karkki <3



Kyllä nyt kelpaa kiikussa istuskella ja virkkailla.
 Mitä pidätte sirottaresta? :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...