Hajamielinen amatööripuutarhurinna #varmamerkkikeväästä

#Varmamerkkikeväästä on talvihorroksesta heräilevä hajamielinen amatööripuutarhurinna, Minä. Tämä puutarhurinna on nimittäin aloittanut kevät askareensa ja istuttanut ensimmäiset ruukkusipulikukat. 

Ollakseni nyt ihan rehellinen, voitaisiin kelata aikaa hieman taaksepäin, ja muistellaan, kuinka hajamielinen puutarhuri `hoiti` sipuleitaan syystalvella. Nyt kävi nimittäin niin, että syksyllä tämä puutarhurinna unohti istuttaa sipulikukat takaisin kukkapenkkiin (perennapenkin uudelleenjärjestelyn jälkeen) ja vasta talven kynnyksellä löysi sipulinsa lähes lumettuneina makaamasta kellarin ulko-ovelta. Pienen piston sydämessaaään tuntenut hajamielinen puutarhurinna ei kuitenkaan lannistunut, vaan kiikutti sipulinsa kellarin lämpöön toipumaan..

Hieman Joulun jälkeen tämä `kellariporukka` oli yllättäen alkanut itämään (myönnettäköön, etten aluksi ollut ihan varma onko se hyvä vai huono asia). Olin ehkä hieman peloissani, että sipulini olivat suuttuneet tuosta karmaisevasta laiminlyönnistä, mutta toisaalta..toisaalta itäminen kertoi omaa tarinaansa jonkinasteisesta elinvoimasta. Tarmokkaina ja kokeilunhaluisina puutarhureina istutimme naapurinnani kanssa sipulit ruukkuihin ja päätimme jäädä odottamaan. 

Ei aikaakaan, kun itäneet sipulit alkoivat virkistyä ja kasvattaa mullasta hailakoita vaaleita varsia. Noin kuukausi sitten itäneet hailakat sipulinalut pääsivät ikkunalaudalle auringonvaloon ja piru! Itäneistä versoista on kehittynyt vihertäviä narsissin, muscarin ja tulppaanin alkuja ! Uskaltaako tätä nyt sanoa ääneen, näinköhän Pääsiäiseksi pihaa koristaa jo itsekasvatettuja kevätkasveja? :)

Seuraavaksi hajamielisessä puutarhassa on Pelargonien herättelemisen vuoro. Pelargoniat siirtyivät kylmän tullen (vielä kukkivina) kellaritiloihin, jossa talvehtivat jo toista talveaan n.10 asteen lämpötilassa. 
Pelargonia, tuo perinteinen `mummolan perenna` on ihanan kiitollinen kasvatettava. Kesällä se tuottaa koko kasvukautensa kukkia ja lehtivihreää, talvisin ne keräilevät voimiaan kellarin pimeydessä ja kevään tullen (uusissa mullissa, nyrhittynä) Pelargonia herää taas eloon. Tulen kertomaan pelargonioiden herättelystä lähiaikoina lisää.

Kuva hajamielisen puutarhurinnan puutarhasta viime kesänä.
Pelargiat taaimpana ruukuissa.

Inspiraatiohuumassaan horroksesta heräävä amatööripuutarhuri tilasi itselleen kaksi uutta kasvikirjaa: 

 

Jään sormet mullassa syyhyten ja  mielenkiinnolla odottamaan kirjojen saapumista. 
Huomasin verkkokirjakaupoissa myös muutamia muita ihania kirjoja, jotka voisivat myös olla mielenkiintoisia, mutta ehkä niitä sitten myöhemmin... Pala kerrallaan.

Puutarhailu on tavallaan aikamoista hommaa. Itse olen yleensä hyvin(kin) toiminnannainen ja mielelläni teen asiat #hetialtapois, mutta Puutarhailu on toista. Jotenkin puutarhailussa ihanaa on tietous siitä miten vähän vielä osaa, miten paljon voi vielä oppia, miten ihanista jutuista ei vielä tiedä, tai osaa edes unelmoida. Oma suhteeni puutarhailuun on vähän tietoa, enemmän kokeilunhalua ja sattumalta onnistumista. Mielestäni tärkeintä ei ole aina onnistuminen satalasissa, vaan se, että kokeilee, ottaa selvää, onnistuu, kaatuu, suunnittelee uudestaan ja oppii. 

Lisäksi puutarhailu on jotenkin melko terapeuttista. Se on tavallan vähän niinkuin toinen rakas harrastukseni juokseminen. Touhutessa ehtii ajatella, muttei oikeasti ole aikaa märehtiä. Täytyy mennä eteenpäin ja jatkaa penkin rapsuttamista. Vain tekemmällä tulee tulosta. Ja mikä parasta, panostaen kumpaan vaan, puutarhaan tai juoksemiseen, alkaa ajan mittaan myös tuloksia näkyä! ;) 

Uskallan väittää, että kasvienhoitaminen lisää onnellisuutta ja tuo valtavasti iloa elämään. Tulevalle keväälle ja kesälle on suunnitteilla jo vaikka minkämoisia kokeiluja, mutta niistä aikanaan. Onneksi aikaa on.